Uuden viikon iloksi aamulla ovulaatiotestin näytölle ilmaantui hymynaama, mikä tarkoitti sitä, että oli aika olla yhteydessä klinikalle. Sain ajan inseminaatioon seuraavalle iltapäivälle. Olin positiivisesta tuloksesta todella hämilläni, koska olin ehtinyt kehitellä päässäni jo vaikka millaisia kauhukuvia siitä, kuinka toimenpiteitä ei saada tehtyä siksi, ettei positiivista tulosta vain kuulu, vaikka ovulaatio tapahtuukin. Olen käyttänyt siis aiemmin liuskatestejä, jotka ovat näyttäneet systemaattisesti negatiivista. Oppina siis, että ovulaatiota testatessa kannattaa käyttää digitaalisia testejä – samassa yhteydessä aamulla tehty liuskatesti näytti nimittäin (jälleen) negatiivista tulosta.

Ultrassa nähtiin, että munasolu oli jo irronnut, ja lääkäri kertoi ajoituksen olevan hyvä. Itse toimenpide oli nopea, vain muutamia minuutteja. Olen kuullut, että inseminaation ei tulisi tuntua oikein missään, mutta itse en tätä voi ihan täysin allekirjoittaa. Kivulias se ei sinällään ollut, mutta ikävän tuntuinen kyllä. Vielä illallakin tunsin alavatsan alueella ajoittaista vihlontaa, vaikka olin ottanut toimenpiteen yhteydessä särkylääkettä. Kuitenkin kokonaisuutena toimenpiteestä jäi hyvä mieli, ja kaikki sujui suunnitellusti. Tänään aamulla lämmöt olivat nousseet merkkinä tapatuneesta ovulaatiosta.

Yleisesti on tuntunut jotenkin todella helpottavalta, kun päätös hoitoihin hakeutumisesta on tehty. Tuntuu, että vasta nyt alan käsittää, kuinka yksin tämän asian kanssa onkaan ollut. Lääkäri vaikutti tilanteemme suhteen ihan optimistiselta, mikä myös osaltaan auttoi lisäämään toivon ja tietyn perusturvan tunnetta. On lohdullista, että joku muu näkee toivoa silloin, kun itsestä tuntuu, ettei keksi, miten asiat tästä ratkeavat.

Nyt siis varovaisen toiveikkaana eteenpäin!