Vahvasti viileä

Trilleritrendiaallon terävin kärki on ehkä taittunut, mutta ei se mitään. Murha ei vanhene eikä hyvä rikosdraama mene muodista. Netflixin ei-enää-kovin-uusi The Fall on yksi sellainen. Viileän Gillian Andersonin vetämässä sarjassa on brittisarjojen arkiuskottavuutta sekä skandijännäreiden synkkää tyylikkyyttä. Juonen ydin on suorastaan kliseisen klassinen: nuoria sinkkunaisia vaaniva älykäs sarjamurhaaja, jonka motiivi on tietenkin seksuaalissävytteinen. Kiinnostavaa sen sijaan on sarjan sijoittaminen rosoiseen Belfastiin ja ratkaisu kuljettaa murhaajan tarinaa alusta asti Anderssonin näyttelemän rikostutkijan kertomuksen rinnalla. Siksi voin paljastaa, että pahiskin on perinteisen psykopaatin sijaan huolehtiva perheenisä. Ainakin osa-aikaisesti.

Myös The Fallin vahva naispääosa saa peukun, vaikka feminismiä väännetäänkin välillä aikalailla rautalangasta. Andersonin Stella Gibson on suorapuheinen nainen, joka harrastaa irtosuhteita siekailematta eikä epäröi ottaa tilaa haltuunsa. Miehisessä poliisimaailmassa sitä ei aina katsota hyvällä. Samalla kun Gibson pistää tuomitsijoilta jauhoja pussiin ja psykologisoi murhaajan mahdollista alemmuuskompleksia menestyneitä uranaisia kohtaan, viivytään kuitenkin toisinaan turhankin kauan Gibsonin yöpaidoissa ja auki popsahtavissa paidan napeissa. Ei sillä, etteikö feministi voisi käyttää piikkikorkoja, mutta jotain tarpeettoman fetisoitua Gibsonissa on.

No, kaikkea ei kai voi saada. Yösäikkynä ja muutenkin huonounisena ei ehkä ylipäätään kannattaisi tankata jännäreitä ennen nukkumaan menoa, mutta minkäs teet. Muutakin rikollista katsottavaa saa suositella passelisti pimeneviin syysiltoihin. Silta ainakin pitäisi näin mattimyöhäisenä kurkata, Top of the Laken kakkoskautta odotellessa.