Kohtaamisiin

Muutaman päivän viivyttelin, mutta myönnettävä se vain on: on tullut aika hyvästellä Skam, kuluneen vuoden yllättävin ja suloisin sarjailmiö. Stoorissa olisi varmasti ollut vetoa vielä vitoskauteenkin mutta toisaalta, ehkä tekijöissä ei. Skamin tuottaja Marianne Furevold-Boland käväisi taannoin Helsingissä Ylen seminaarissa puhumassa täpinöissään olevalle keski-ikäiselle toimittajayleisölle, ja kuulosti siltä, että käsittämättömän kansainvälisen suosion saanut sarja on ollut työryhmälle paitsi ikimuistoinen myös kuluttava projekti. Jaksoja käsikirjoitettiin matkan varrella, joskus viime hetkiin asti, ja sarjan 30 sometiliä hallinnoi kuulemma yksi (!) ihminen. Ehkä hänkin ehtii viimein vaikka vessaan, ihan pidemmällekin istunnolle.

Sarjan viimeinen kausi oli mainio, vaikka välillä pateettisen puolelle lipsahtanut viimeinen jakso ei ehkä ollutkaan ihan sitä terävintä Skamia. Juttu kulminoitui joka tapauksessa vahvasti tuttuihin Skam-teemoihin: rakkauteen, häpeään, rehellisyyteen ja ennen kaikkea valintoihin. En tiedä minkälaista vertaistukea teini-ikäinen minäni olisi osannut Sanasta, Norasta ja kumppaneista ammentaa, mutta hitto sentään: nämä jos mitkä ovat ikuisuusteemoja.

Häpeästä on viime aikoina puhuttu paljon ja fiksusti, muun muassa Eevan tontilla. Sieltä bongasin tovi sitten myös kirjoituksen valintojen peilaamisesta sitä vasten, minkälainen nainen haluaa olla. Ylevää ja ihanaa, mutta hemmetti, ei sellainen oikeasti mitään helppoa hommaa ole. Elämä kulkee omia polkujaan välillä tuskastuttavan hitaasti, välillä taas niin käsittämättömällä vauhdilla, että valinnanpaikkoja on vaikea erottaa ­– eikä siitä omasta identiteetistäänkään usein niin kovin varma osaa olla. Ja isot elämänmuutokset, sellaiset äkkijarrutukset keskellä kuumaa moottoritietä, ne vasta vaikeita ovatkin, oli sitten ihan minkälainen nainen tahansa.

Mutta sattuman ja kohtaamisten voima, siihen uskon. Yhdellä ihmisellä voi olla järisyttävän iso vaikutus siihen, mihin suuntaan kasvamme ja minkälaisia puolia meistä nousee esiin, tai painuu pohjalle. Niin on myös mahdollisuuksilla tai niiden puuttumisella, jengiin solahtamisella tai ulkopuolelle jäämisellä. Nuorena tai vanhana, sillä keskeneräisiähän tässä edelleen ollaan, hamaan loppuun asti. Ollaan siis jatkossakin ihmisiä toisillemme  – ja tusen takk, Skam.