Antautumisen anatomia

MTV:n Jersey Shoren jälkeen New Jerseystä on muodostunut suorastaan myyttinen mielikuva työväenluokkaisten amerikanitalialaisten temmellyskenttänä, jossa naiset kilvoittelevat mahdollisimman pienillä mekoilla ja suurilla hiuslisäkkeillä siinä missä miehet painovoimaa uhmaavilla geelikampauksilla, pumpatuilla hauiksilla ja kertakäyttöisten pikapanojen määrällä. Joseph Gordon-Levitt on hänkin sukeltanut Don Jon -esikoisohjauksellaan Garden Staten kummalliseen bilemaailmaan, himpun verran hillitymmin kuitenkin. Gordon-Levittin itsensä näyttelemän ”Don” Jonin elämässä on tasan kahdeksan tärkeää asiaa, jotka toistuvat päivä, viikko ja kuukausi toisensa jälkeen: ”my body, my pad, my ride, my family, my church, my boys, my girls, my porn”. Naisia, anteeksi ysejä tai kymppejä, oikelta ja vasemmalta kaatavan pokaamisen mestarin todellinen rakkaus on kuitenkin näistä se viimeksi mainittu.

Live-leideistä huolimatta nettipornoon läiskeeseen joka ilta uppoutuva Jon on ehdollistunut terhakoitumaan jo Macin viehkeästä käynnistysäänestä, kuin Pavlovin koira konsanaan. Tapaa ei pysty muuttamaan edes peräti yhdentoista arvoinen Barbara, joka kietoo umpi-ihastuneen Jonin sormensa ympärille. Romanttisia komedioita rakastava Barbara koulii Jonista unelmien prinssiä, ja sanomattakin on selvää, että pornon tahtiin runkkaaminen ei todellakaan kuulu täydellisen miehen attribuutteihin. Jatkuvasti purkkaa jauhavan Scarlett Johanssonin herkullisesti näyttelemän Barbaran uroksenkehitysprojekti johtaa kuitenkin lopulta Jonin ja suorapuheisen vanhemman naisen (iki-ihana Julianne Moore) ystävystymiseen ja sysää nuorukaisen pikkuhiljaa henkisen kasvun tielle. 

Yhteiskunnan pornoistumisesta on nähty varoittava faabeli jos toinenkin, mutta Don Jon onnistuu käsittelemään aihetta moralisoimatta ja synkistelemättä. Netin myötä lienee kasvanut pornon tavisseksiin sekoittava sukupolvi jos toinenkin, joten on hyvä, että aiheesta puhutaan myös helposti lähestyttävän humoristisella otteella. Barbaran hihityttävän hysteerinen suhtautuminen miesten pornon katseluun ja Jonin puolustautumisyritykset ovatkin Don Jonin hupaisinta antia. Kaikki miehethän katsovat pornoa, koko ajan! Sitä paitsi pornopätkätkin ovat elokuvia, jaetaanhan niistä palkintojakin! Ja voihan sitä tosiaan miettiä, onko romcomien vaaleanpunainen tunnehöttö jonkinlaista henkistä pornografiaa; yhtälailla kaavamaista se ainakin usein on.

Don Jon on tavallaan romanttinen komedia itsekin, joten loppuratkaisun täytyy toki olla riittävän sovinnainen: everyone loves a happy ending, kuten elokuvan mainoslause kuuluu. Leffan myös käsikirjoittanut Gordon-Levitt ei kuitenkaan onneksi sorru imelyyteen tai typeryyteen. Tuskin on iso spoileri, jos paljastan, että Jon oppii lopulta mikä ero on seksillä aidosti toisen ihmisen kanssa ja patjajumpalla, jossa kumppanilla on lähinnä välineellinen arvo. Jos haluu saada niin on pakko antaa ­– ja uskaltaa antautua.