Suut makiaksi

Wes Anderson terävöittää suvereenia tyyliään elokuva elokuvalta, ja Grand Budapest Hotel on erityisen wesandersonmainen. On murhamysteeriksi kiertyvässä seikkailuelokuvassa genrellisesti uuttakin, mutta rikoksen ratkaisemisen sijaan pääpaino on tuttuun tapaan  nasevassa dialogissa, silmää hivelevässä tyylissä ja nerokkaissa yksityiskohdissa. Kokonaisuus on niin hallittu viimeistä piirtoa ja leffajulistetta myöten, että ei voi olla huokailematta. Selvää visuaalista neroutta. Hämmästyttävää kyllä, Wes Anderson vaikuttaa ilmeisen äärimmäisestä perfektionismistaan huolimatta vieläpä olevan varsin leppoisa ja mukava kaveri.

Kuvitteelliseen Zubrowkan tasavaltaan sijoittuva vauhtihurjastelu asettuu useammalle aikatasolle, ja sisältää monia Andersonin tuotannosta tuttuja teemoja – omalaatuisen isähahmon ja oppipojan suhteesta söpöön ensirakkauteen ja matkantekoon. Ihaninta Grand Budapest Hotelissa, ja Andersonin elokuvissa yleensäkin, on silti syvää melankoliaa ja lämmintä huumoria viehättävästi yhdistelevä tunnelma. Sydäntä lämmittävin esimerkki tästä on mielestäni Moonrise Kingdom, jonka tunnerikkautta Budapest ei aivan tavoita.

Grand Budapest Hotelin näyttelijäkaarti on tuttuun tapaan pökerryttävä, ja mukana vilahtavat kaikki Harvey Keitelistä Mathieu Amalriciin ja Bill Murraysta Tilda Swintoniin. Hauskinta on kuitenkin se, että vakavissa rooleissa yleensä viihtyvä Ralp Fiennes pääsee kerrankin irrottelemaan kunnolla. Fiennesin turhamainen, mutta viimeiseen asti korrekti ja erityisesti hyvältä tuoksumista olosuhteissa kuin olosuhteissa arvostava consierge on kerrassaan hykerryttävä. Elokuvan jälkeen saattaa muuten tehdä mieli kahville, sillä satumaisen ihastuttavilla leivoksilla on tärkeä rooli tarinassa – ja sehän ei ole koskaan huono asia se. Täydellistä pääsiäisviikonlopun katsottavaa, siis.