Kaikki ei ole kultaa mikä kimaltaa

Sofia Coppolan Lost in Translation on yksi viime vuosikymmenen leffasuosikkejani. Urbaanin eksistentiaalituskailun kuvaus lämmitti, Tokioon sijoittuvien ihanien kuvien ja surusilmäisen Bill Murrayn lisäksi. Sellaiselta yhtä aikaa tuskallisen hitaalta ja vääjäämättömällä vauhdilla etenevältä ajelehtimiselta elämä välillä tuntuu: kutsumus on hukassa ja mikään ei oikein tunnu miltään. Paitsi ne harvat aidot kohtaamiset kahden ihmisen välillä, joiden ainutlaatuisuuden tajuaa usein vasta jälkeenpäin.

When in doubt, sing karaoke.

Sielujen sympatialle ei sen sijaan löydy sijaa Los Angelesilaisesta teinimurtojengistä kertovassa The Bling Ringissä. Korkeintaan kolmannen asteen yhteydelle täydellisen pikkumekon ja soman käsilaukun välillä. Tositapaukseen perustuva elokuva ulkonäkökeskeisen julkkiskultin sekoittamista kullannupuista läväyttää silmille äärimmäisen esimerkin oman navan ympärillä pyörivän blinginhimon henkisestä köyhyydestä. Coppola on veistellyt parodisen moraaliesseen, tai huumorittomuudessaan paremminkin jonkinlaisen pastissin, MTV-sukupolvesta ja sitä ruokkivasta materiaalimaniasta.

Paris mon amour

Does my bum look big in these?

Koko ilmiön kaheliudelle on helppo pyöritellä silmiään, mutta harva meistä loppujen lopuksi on samaisesta kulutushypetyksestä vapaa. Coppolalla ei siitä huolimatta tunnu olevan aiheesta mitään kovinkaan tenhoavaa sanottavaa. Vanity Fairin inspiraatioartikkeli The Suspects Wore Louboutins on siirretty valkokankaalle ihan ansiokkaasti, mutta yhtä kaikki leffan asusteorgiat eivät oikein jaksa kiinnostaa. Joitakin yhtymäkohtia voisi kaivella niin ikään todellisuudesta irrallaan olevia teinejä kuvaavaan Spring Breakersiin, mutta Harmony Korine pureutuu samanhenkiseen aihepiiriin niin paljon överimmin. Ja mahtavammin! Päällimmäinen tunne Bling Ringin jälkeen onkin pieni henkinen krapula. Vähän kuin olisi nauttinut tuhdin ällöcocktailin MTV-realitya, muotilehtiä ja netin juorusivustoja.

Somewhere in Tinseltown…

Tähtimyytin varjopuolia käsiteltiin muuten hieman eri näkökulmasta myös Coppolan edellisessä, hienon vähäeleisessä Somewheressä. Vähemmälle huomiolle jääneessä ja melko kädenlämpöisiä arvioita saaneessa elokuvassa näkyy kuitenkin paljon The Bling Ringiä kiinnostavammin ohjaajan oma, jo Virgin Suicides -debyytistä huokuva kädenjälki.