Alkuja ja loppuja

Ian McEwanin psykologiseettisiä ihmissuhdedilemmoja ja brittiläisen luokkayhteiskunnan jännitteitä ruotivista teoksista on tehty useampi kelpo filmatisointi, ja enimmäkseen 60-luvulle sijoittuva Rannalla (On Chesil Beach) on varmaa laatua sekin. Saoirse Ronanin näyttelemän yläluokkaisen Florencen ja Billy Howlen työväenluokkaisen Edwardin hapuillen alkavasta avioliitosta kertova tarina on eräänlainen pieni suuri tragedia. Sellainen epätodennäköisestä kohtaamisesta ja toisaalta aidon kohtaamisen mahdottomuudesta kasvava käännekohta, joka määrittää molempien elämää vasta paljon myöhemmin hahmottuvilla tavoilla.

Florencen ja Edwardin suhde kulminoituu kiusallista kiemurtelua teatterin penkissä aiheuttavaan, mutta myös hellyyttävän koskettavaan hääyöhön merenrantahotellissa. Maailma ja asenteet ovat muuttuneet sitten 60-luvun, mutta Rannalla saa edelleen huutamaan seksuaalikasvatuksen puolesta. Tieto ei ainakaan tässä tapauksessa lisää, vaan vähentää tuskaa. Kunpa niin nuorille kuin vanhoillekin olisi helpompaa puhua omista peloistaan ja toiveistaan, ja kunpa kenenkään elämän, parisuhteen tai seksuaalisuuden ei tarvitsisi rakentua sen ympärille, miten kuuluu olla tai mitä kuuluu haluta.

Kauniisti kuvattu ja McEwanin itsensä käsikirjoittama elokuva jatkaa käsittääkseni henkilöidensä tarinaa romaania pidemmälle, ja ehkäpä turhaan, sillä sentimentaalinen viimeinen näytös kuroo lankoja yhteen turhankin alleviivaavasti. Mieluiten mieli jäisi sille aaltojen vuosisatojen saatossa muovaamalle rannalle, jonka tuulissa ihmiselämän rakkaudet ja menetykset voi yrittää asettaa mittasuhteisiin.