Antisankari(tar)

Ensin en meinannut edes katsoa, mutta sitten oli kuitenkin pakko ihan vähän vilkaista. Isänmaan puolesta -sarjan eli Homelandin luulisi neloskauteen mennessä ehtineen käydä läpi jo kaikki mahdolliset uskottavat ja epäuskottavat salaliittoteoriat ja terroristikiemurat. Etenkin kun homman pääkatalysaattori Brody koki kovan kohtalon kolmoskauden lopussa. Mutta siinä se yhä vain porskuttaa, eikä jutun juju selvästikään ollut Brodyn kaksoisagenttiudessa tai Brodyn ja Carrien häiriintyneessä romanssissa. Sen sijaan sarjan sielu on tietenkin Claire Danesin maanisdepessiivinen Carrie, jonka täytyy olla yksi makeimmista TV-hahmoista naismuistiin.

Carrie on yhtä aikaa sekä ihailtavan tinkimätön ja pelottoman timanttinen tiedusteluagentti että itsekeskeinen ja manipulointia kaihtamaton kaistapää. Vahva ja heikko, rakastettava ja täysin sietämätön. Nainen joka takertuu toivoa antavaan yllätysraskauteen vain todetakseen ettei äitiys tuotakaan iloa. Ihminen, joka elää kriiseistä ja hakeutuu sota-alueille kerta toisensa jälkeen uskotellen itselleen, että siellä häntä ehdottomasti tarvitaan. Kaukana kakkavaipoista, samalla kuin muut jäävät kotiin siivoamaan sotkut. Tiedusteluoperaatioiden moraalista ei silti aina voi olla varma ja valkkariakin kuluu pikkuisen enemmän kuin lääkityksen kera olisi tarpeen.

Silti Danesin välillä vereslihalla näyttelevä Carrie on niin taipumattomasti oma itsensä, että jotenkin hänen puolellaan on pakko olla. Myönnettäköön, että Danesilla on ollut erityinen paikka sydämessäni aina My So-Called Lifesta lähtien. Saatan siis olla vähän puolueellinen. Mutta sanokaa mitä sanotte, Carrien kaltaisia, monitahoisia antisankarittaria tarvitaan lisää. Homelandin ensi syksynä käynnistyvän vitoskauden jälkeen Danesia ehkä näkee herkkurooleissa myös muualla – fingers crossed.