Ei hymyilytä

22-shes-gotta-have-it.w710.h473.2x.jpgSpike Leen samannimiseen kasarielokuvaan pohjautuva She’s Gotta Have It on kiinnostava veto Netflixiltä ja jotenkin jo kuusikymppiseksi ehtineeltä ohjaajalta itseltään. Leen artsusti mustavalkoinen debyyttipitkä 30 vuoden takaa (Netflixissä sekin) on vielä aika haparoivan oloinen, mutta vaikka niin Brooklyn kuin ajatkin ovat muuttuneet, aihepiirissä on yhä potkua. Perinteisen pariutumisen tai perheellistymisen sijaan omaehtoisista seksisuhteista ja vaikkapa taiteen tekemisestä kiinnostunut nainen, etenkään muu kuin valkoinen sellainen, ei edelleenkään ole se yleisin keskushenkilö.

Tapansa mukaan yhteiskunnallisia aiheita pelkäämätön Spike Lee nostaa suoraan esiin gentrifikaation, black lives matter -liikkeen, seksismin ja Trumpin, vaikkakin välillä kömpelön alleviivaavasti. Terävimmillään She’s Gotta Have It on heti alkupuoliskolla väläyttäessään seksuaalisen häirinnän skaalaa ”arkipäiväisestä” katuhuutelusta väkivallan uhkaan ja olemalla vähättelemättä siihen liittyvää ahdistusta. Samalla väännetään sopivasti #metoo-keskustelun jälkimainingeissa rautalangasta, että häirintä ei ole uhrin syy: ei sen että kävelet yöllä kadulla, ei sen että pitäisi olla varovaisempi, ei niiden tiukkojen housujen, ei sen seksikkäään mekon.

Päähenkilö Nola Darlingin häirinnästä sisuuntuneet katutaideteokset perustuvat kuulemma taiteilija Tatyana Fazlalizadehin Brooklynistä maailmalle levinneeseen Stop telling women to smile -katutaidekampanjaan. Eipä paljon tällainen meininki hymyilytä.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *