Ei ole helppoja vastauksia

maxresdefault.jpg

Loppuvuosi on taas hyvien elokuvien aikaa – ja ilmeisesti myös Amy Adamsin aikaa, sillä Tom Fordin Yön eläimien (ehdottomasti kiinnostaa) lisäksi Adams näyttelee pääosaa myös Arrivalissa. Eikä sekään ollenkaan hullumpi ole: näyttävä ison yleisön tieteistarina on lopulta tunteikasta, vakavaa ja kaunista scifi-draamaa. Interstellar kohtaa Tree of lifen, tai jotain sinnepäin.

Toisen pääosan toimintatyyppinä profiloituneesta Jeremy Renneristä huolimatta Arrivalin actionpuoli on pidetty minimissä. Voimankäytön sijaan pääosaan nousee intergalaktista kommunikaation lähes ylivoimainen haaste, jota Adamsin kielentutkija kutsutaan ratkomaan. Trumpilaiseen totuuden jälkeiseen aikaan on vaikea olla vetämättä yhteyksiä, vaikka taivaalla leijuvien ”palkojen” aiheuttamaa mediahurmiota elokuvassa enimmäkseen vain sivutaankin. Haluamme helppoja vastauksia, ja pelonlietsonta on tarttuvampi viesti kuin ymmärtämisen hidas, hidas tie.

Arrival tarttuu aina kiehtovaan ajatusleikkiin: mitä tapahtuisi, jos meihin todella otettaisiin yhteyttä? Tuhoaisimmeko kaikessa kaaoksessa toisemme? Miksi avaruusolennot olisivat kiinnostuneita meistä? Millaisia ne edes olisivat? Mm. tyylipuhtaan Sicarion ohjannut ja uutta Blade Runneria (!) parhaillaan työstävä Denis Villeneuve tarjoaa vastauksia ihan tyylikkäästi, ainakin yhdenlaisia sellaisia.

On elokuvassa pienet sudenkuoppansakin: välillä lipsutaan ylisentimentaalisuuden puolelle ja tarinan uskottavuudesta voi tietysti olla montaa mieltä. Sekin nyt on selvä, että amerikkalaiset ovat jälleen sankareita maailmanlaajuisen kriisin kohdatessa. Aina silti hieman lämmittää mieltä, kun tieteen tekemisestä halutaan, ja osataan, tehdä koukuttavaa draamaa. 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *