Funny ha-ha
Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin eilen päättänyt Frances Ha on herttaisen valloittava ja mustavalkoisuudessaan passelisti retro sukupolvikomedia. Kuin kirsikka kakun päällä siis! New Yorkiin sijoittuvasta, luovan alan ajelehtijoista kertovasta ihmissuhde-elokuvasta ei tietenkään voi olla tulematta Woody Allen mieleen, mutta se onneksi harvemmin on ihan huono asia. Omalla tavallaan hömelön neuroottinen päähenkilökin on plakkarissa, mutta kyllä Noah Baumbachin elokuvalla on onneksi oma, erityinen arominsa.
Psykologisessa tarkkanäköisyydessään tavallaan samanhenkistä, mutta melankolisempaa Baumbachia on nähty mm. hienossa The Squid and the Whalessa sekä vähemmän pitämässäni Margot at the Wedding -elokuvassa. Liekö Frances Ha:n elämänmyönteinen pirskahtelevuus siis kirjoittaja-aisaparina toimineen, myös ohjaajan edellisessä, Greenbergissä, nähdyn Greta Gerwigin ansiota.
Frances Ha onkin ennen kaikkea Gerwigin elokuva ja lopullinen lippu tähteyteen. Pienemmissä rooleissa mm. Allenin To Rome with Lovessa ja Whit Stillmanin erikoisessa, viime vuonna R&A:ssakin nähdyssä Damsels in Distress -leffassa esiintyneellä Gerwigillä on oma hauska ja persoonallinen energiansa, joka varmasti jakaa mielipiteitä. Omasta mielestäni Gerwig on aivan mahtava ja välillä myötähäpeää herättävässä sekoilussaan ihanan inhimillinen.
Gerwigin ja vaikkapa Lena Dunhamin kaltaiset hahmot antavat toivoa siitä, että omaleimaisempi naiskuva olisi leffamaailmassakin yhä enemmän pop. Ja että nuttura voi olla löysällä, vaikka aivonystyröissä olisikin ytyä. Tiivis elokuva muistuttaa itse asiassa himpun verran Girls-sarjaa (näyttelijä Adam Driveria myöten), muutaman vuoden aikuistuneena vain, ja Frances Ha:n hahmojen kanssa olisi oikeastaan kiva saada viettää enemmänkin aikaa. Ken tietää, ehkä Gerwigiä saadaan vielä jossakin vaiheessa viikoittainen annos myös telkkarin puolella.
Nuoruudesta, ystävyydestä, itsensä etsimisestä, vähän rakkaudesta ja ihan vain elämästä kertovasta Frances Ha:sta jää hyvä mieli, mutta mukana on myös sopivasti haikeutta. Ja jotakin katkeransuloista. Vaikka mikään ei pysy samana tai mene muutenkaan ihan putkeen, lopulta kaikki järjestyy – sen suuntaista. Piristää takuulla pimeän päivän, eikä teatterilevitystäkään tarvitse odotella kuin pari viikkoa.