Hyvä vuosi

Koska en saanut aikaiseksi rustata perinteistä Rakkautta & Anarkiaa -tärppipostausta, tervehdin teitä tällä kertaa maanantaisella festivaalinjälkeispostauksella. Tämä oli hyvä vuosi, sillä kävin katsomassa kahdeksan elokuvaa ja ainoastaan yksi niistä oli jos ei nyt huono, niin melko yhdentekevä. Muut sen sijaan oli vähintäänkin mielenkiintoisia tai jopa suorastaan loistavia: Cannesin kultaisen palkinnon voittanut Dheepan, iranilaisohjaaja Jafar Panahin Taxi Teheran ja yhden oton berliiniläisihme Victoria etunenässä. Pakollinen hyvän mielen festarielokuva The Diary of a Teenage Girl oli sekin ihana. 1970-luvun San Francisco, Alexander Skarsgård, vähän teini-iän myötähäpeää ja muistutus siitä, että tyttökin saa tod. haluta seksiä. Ja että tärkeintä on tykätä itsestään.

Ylityöputkessa leffasta toiseen juostessa mietin kyllä vähän sitäkin, mikä järki näissä elokuvafestareissa oikeastaan on. Tunkea nyt vuoden edestä tavaraa kymmeneen päivään. Elokuva ei ole elävää taidetta, jotain, joka elää yleisöstä ja kuolee lopulta ikuisiksi ajoiksi. Se toistuu täsmälleen samanlaisena myös myöhemmin, todennäköisesti lyhyemmillä vessajonoilla. Omanlaisensa yhdessä koettu elämys festarinäytöskin silti mielestäni on. Leffa voi olla sama, mutta ihminen ei välttämättä ole, vaan erityisenä hetkenä nähdystä elokuvasta jää erityinen muistijälki. Ja kyllähän se lämmittää mieltä, kun Finnkinon monopoloimassa kaupungissa 600 ihmistä tungeksii loppuunmyytyyn taideleffaan. Onkohan tosiaan niin, että tästä, ilmeisesti vuosi vuodelta kasvasta, jengistä ei riittäisi yleisöä pysyvämmällekin arthouseleffateatterille?