Ihana Ingrid

Ingrid Bergman – Omin sanoin on kerrassaan ihastuttava elokuva, ei voi muuta sanoa. Samalla haikea ja kirpeäkin, vähän kuten Bergman itse. Dokkarista tekevät ainutlaatuisen erityisesti Bergmanin aikuisten lasten haastattelut sekä ohjaaja Stig Björkmanin haltuunsa saamat tähden henkilökohtaiset arkistot: kirjeet, kotivideot valokuvat ja nuoruuden päiväkirjat kertovat omaa tarinaansa.

Elokuva on kiinnostava myös naisnäkökulmasta. Bergman oli kokeilunhaluinen, vapaa sielu, joka kulki elämässään sinne minne intuitio näytti. Eli Ruotsista Hollywoodiin, uusiin naimisiin italaialaisohjaaja Roberto Rossellinin kanssa, lopulta Lontooseen, Pariisiin ja Ruotsiin kolmanteen avioliittoon. Bergman aloitti monta kertaa puhtaalta pöydältä samalla kun lapset jäivät isälleen tai huolehtimaan toisistaan, kuukausiksi tai jopa vuosiksi.

Tekopyhä avioerokohu lähes katkaisi hänen Hollywood-uransa, mutta ehkä aika oli jollain tapaa myös sallivampi. Bergmanin lähipiiri ymmärsi taiteellisen työskentelyn ehdottomuuksia, ja kenties Ingrid osasi antaa itselleen luvan olla äitinä epätäydellinen. ”Emme kai me lapset aina olleet kovin kiinnostavaa seuraa”, sanoo esikoistytär Pia Lindström. Silti kukaan ei tuntunut saavan tähdestä tarpeekseen, ja lapsetkin puhuvat äidistään enimmäkseen lämmöllä.

Parasta on dokumentissa on lopulta kuitenkin vain katsoa ihmistä. Näyttelijän lähipiiristä ei epäviehättävää napaa löydy, ja Bergmania itseään voisi ihmetellä ikuisuuden. Miten joidenkin kasvot tuntuvatkin olevan niin täynnä valoa? Silmät ja herkästi syttyvät hymy täynnä ilmettä ja vilpitöntä iloa. En muista kuka sanoi, että näytteleminen on oikeastaan vain korostettua olemista – mutta tämän täytyy olla juuri sitä.

PS. Postuumisti satavuotisjuhlaansa viettävän Bergmanin leffoja pyörii vielä syksyllä jokunen myös Orionissa sekä Yle Teemalla. Suosittelen.