Isistä ja tyttäristä

tonierdmann_still_03-petersimonischek_credit_komplizen_film-0-2000-0-1125-crop.jpg

Kukapa olisi uskonut, että tämä koskettaisi näin syvältä. Elokuussa Espoo Cinéssä nähty ja perjantaina levitykseen saatu Isäni Toni Erdmann on yksi vuoden ehdottomista yllättäjistä. Ohjaaja Maren Ade on nimittäin suhteellisen tuntematon, elokuvan nimi melko mitäänsanomaton ja pressikuvat tekohampailla varustetusta Peter Simonischekista outoja – eikä lähes kolmituntinen saksalainen arthouse-elokuva yleensä kerää kiihkeitä jonoja lippuluukulle.

Sinne kannattaa kuitenkin suunnata, sillä vastikään vieraskielisen elokuvan Oscar-ehdokkaaksikin valittu Isäni Toni Erdmann on todellinen helmi. Päällisin puolin yksinkertainen tarina kepposteluun taipuvaisesta, vähän hömpsähtäneestä isästä ja kireästä uraohjustyttärestä toimii myös satiirina yrityselämän raakuudesta, mutta erityisesti se on persoonallinen, hauska ja liikuttava saaga ihan vaan ihmisyydestä. Yhteyden etsimisestä, rakkaudesta, aikuisuudesta ja merkityksestä, jota elämästä pitäisi jotenkin löytää.

Ade tavoittaa herkullisesti kauhun tasapainon surun ja ilon välillä, sen miten onni voi muuttua hetkessä haikeudeksi ja nauru itkuksi. Etenkin elokuvan loppupuoli on lisäksi täynnä niin loistavan absurdeja kohtauksia, että hengästyttää. Sandra Hüller kanavoimassa Whitney Houstonia ja suloista myötähäpeää herättävä nakubrunssi. Ja se helvetin juustoraastin. Unohtumatonta. 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *