Jumalat juhlivat öisin

Koska ehdottomasti kaipaan lisää tekosyitä olla nousematta sohvalta, talouteemme on Netflixin ja HBO:n lisäksi rantautunut Amazon Prime. Suhteellisen pienimuotoisesta mutta piristävän omalaatuisesta sarjatarjonnasta oli ensimmäisenä pakko tarttua Lovejoyihin (eli Ian McShaneen) muinaisena jumalana (American Gods), mutta tarjolla on myös esimerkiksi Kevin Bacon keski-ikäisten akateemikkojen seksiobjektina (I love Dick), kipeän hauskaa naisnäkökulmaa (Fleabag) sekä kehuttua draamaa transseksuaalisuudesta ja perhesuhteista (Transparent).

American Godsin perusjuoni maallisissa olomuodoissaan vaeltavista ja ihmisväestön huomaamatta maailman tapahtumia mielensä mukaan manipuloivissa jumalista kuulostaa tutulta, ainakin jos vaihtaa jumalat enkeleiksi, demoneiksi tai muiksi sellaisiksi. Toteutus on kuitenkin sopivasti outo, mustan huumorin sävyttämä ja ennen kaikkea visuaalisesti näyttävä. Neil Gaimanin samannimiseen romaaniin perustuva sarja takeltelee välillä omaan polveilevuuteensa, mutta onnistuu myös tarjoilemaan mieleenpainuvan vangitsevia kohtauksia aina tuonpuoleisessa kohoavista öisistä dyyneistä kiihkon valtaamat uhrit tuheroonsa imaiseviin hedelmällisyysjumaliin. Kuumaa menoa.

Jumalten mitellessä voimiaan käydään (välillä vähän alleviivaavaa) dialogia siitä, mihin nykyihminen uskoo, ketä palvotaan ja millaisia ovat tämän päivän rituaalit. Vanhat jumalat vannovat uhrausten ja raamatullisten vitsausten nimiin, kun taas uudet ovat tietysti sen kaltaisia kun pikselimössöstä materialisoituva Technical Boy ja Gillian Andersonin ilmentämä Media. Kaiken tämän keskellä yritetään selvittää Lovejoyn eli ”Mr. Wednesdayn” palvelukseensa värväämän ex-vangin parisuhteen kipupisteitä ja vaimon outoon kuolemaan johtaneita olosuhteita. Vähän sekavaa (eikö?), mutta myös kierolla tavalla viihdyttävää. Samalla voi halutessaan kaivautua syvemmälle mytologian syövereihin tai pohdiskella mihin suuntaan viimeisen tuomion vaa’at oman ateistisen elämän päätteeksi kallistuisivat (hahhah).