Kaiken se kestää

Toisinaan mikään ei varsinaisesti muutu, mutta kaikki on silti toisin. Yhtäkkiä ja varoittamatta. Andrew Haigh’n konstailematon ihmissuhdedraama 45 vuotta on nostettu vuoden parhaiden elokuvien joukkoon, eikä ihme. Itsevarman vähäeleinen tarina eläköityneen pariskunnan vuosipäiväjuhlaan johtavasta viikosta lepää rohkeasti näyttelijöidensä harteilla. 

Kate ja Geoff viettävät mukavaa hiljaiseloa, ilmeisen onnellisena ja tyytyväisenä matkan varrella tekemiinsä valintoihin. Kunnes Geoffin saama kirje nostaa esiin traumaattisia muistoja kaukaa menneisyydestä. Pian pinnan alta pulppuaa outo levottomuus, joka saa Katenkin valtoihinsa. Aina huikea Charlotte Rampling on elokuvan sielu, joka näyttelee murtunutta sydäntä tutun hillityllä otteella. 

Haigh näyttää tyylikkäästi, kuinka hataralla pohjalla vakaaksi kuvittelemamme elämä on. Tuudittaudumme turvallisuuden tunteeseen ja siihen, että elämä on sarja hyviä tai huonoja valintoja. Mutta ei elämää voi hallita eikä  toista ihmistä koskaan täysin tuntea. Välillä pienikin töytäisy riittää. Lopulta juhlia juhlitaan, mutta mikään ei ole niin kuin ennen. Puheet saavat uusia merkityksiä, tutut kappaleet tummat varjot, yhteiset vuodet arvaamattoman painolastin. 

HBO:n Looking-sarjaakin kirjoittaneelta ja ohjanneelta Haigh’lta kannattaa muuten tilaisuuden tullen katsoa myös yhden viikonlopun jutusta kertova Weekend, pikkuisen sydäntäsärkevä sekin.