Kaiken takana on nainen

Hillitty, hallittu, koskettava. Merkkihenkilön tositarina, jossa kuljetaan vaikeuksien kautta voittoon. Kaiken teoria, jos mikä, on perusvarmaa Hollywood-laatua ja todellinen Oscar-elokuva sanan perinteisessä merkityksessä. Vaikka omaperäisempää elokuvailmaisua edustava Birdman putsasikin tällä kertaa pöydän, pääosasuorituksesta palkitun Eddie Redmaynen ja puvustus-lavastustiimin kyky mallintaa Stephen Hawkingin rappeuttavan ALS-sairauden eri vaiheet valkokankaalle on kieltämättä ilmiömäinen. Redmaynen roolisuorituksesta ei kaikesta kärsimyksestä huolimatta puutuu myöskään Hawkingin persoonaan mitä ilmeisemmin kuuluvaa ilkikurista huumoria ja elämänmyönteisyyttä.

Kaiken teoria on kuvattu lähes kokonaan pehmeänä hehkuvassa nostalgiavalossa, ja ajan kuluminen näkyy Hawkingin huononevan kunnon ohella sopivan hillitysti lavastuksesta Hawkingin silmälaseihin. 60-luvun Cambridge näyttäytyy tylypahkamaisen maagisena ja tutkijatoverinsa suohon ajattelevan Hawkingin vimmaisen työskentelyn kuvauksessa on aimo annos Kaunista mieltä. Stephenin ohella Jane-vaimon elämästä kertovan tarinan alusta löytyy nuoruuden intoa ja romantiikkaa, lopusta viisautta ja lempeää hyväksyntää ihmisen rajallisuudesta ja toisaalta siitä, että rajat ovat usein itse piirtämiämme.

Tässä kohtaa voisi toki kritisoida sitä, että yhdestä aikamme tunnetuimmista ajattelijoista kertova elokuva on ennen kaikkea sairaskertomus ja tarina yhdestä avioliitosta. No, se lienee suuren yleisön leffaspektaakkelissa ihan ymmärrettävää, ja sitä paitsi Kaiken teoria perustuu nimenomaan vuosikymmenet miestään hoitaneen Jane muistelmateokseen. Ei elokuvasta fysiikkaakaan ihan kokonaan ole unohdettu, mutta jääköön jonkun muun haasteeksi yrittää sovittaa kosmologin Ajan lyhyt historia valkokankaalle.