Kohtuuttomasti sinun

Väitän, että parasta stressinpurkukatsottavaa ovat luonto- ja kokkausohjelmat. Ensin mainituista erityisesti Attenborough ja kaikenlaiset vedenalaiset maailmat, jälkimmäisistä taas esimerkiksi Netflixin Chef’s Table (ei siis todellakaan mikään huutava Gordon Ramsay). Ja mikä helpottavinta, Tablesta on juuri ilmestynyt toinen kuuden jakson kattaus.

Kunniamaininnan arvoisesti kuvatussa sarjassa parasta ja tärkeintä ovat tietysti jaksoihin löydetyt huippukokit, joita maanisempia, herkempiä ja jääräpäisempiä tyyppejä saa hakea. Koska ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella, tapaan ihailla ihmisiä, jotka löytävät jonkin intohimon heti kättelyssä. Sellaisia, joille ammatti ei ole loputtomasti pähkäiltävä valintakysymys vaan kiistaton kutsumus. Pakko suorastaan.

Nykytyöelämässä hommat tavataan hoitaa mahdollisimman kustannustehokkaasti. Hymyillään ja siinä sivussa rakennetaan ammattimaista henkilöbrändiä. Ehkä rikotaan lasikattoja ja all-male-paneleita, mutta toisaalta myös vähän downshiftataan, yritetään irtaantua siitä takakireän, kiltin työtön suorittajasyndroomasta. Chef´s Tablen keittiöissä ei ole kustannustehokkuutta eikä kohtuutta.

On selvää hulluutta tehdä niin överiä ruokaa, että edes asiakkaiden lompakot räjäyttävät laskut eivät riitä kattamaan kustannuksia. On järjetöntä perustaa huippuravintola kaikkein perimmäiselle takahikiälle tai keskittyä hämmentämään ruokailijoita taikurimaisilla sisustusratkaisuilla. On päätöntä suunnitella kuukausikaupalla leijuvaa jälkiruokaa, muovailla tomaateista mansikan muotoisia tai tarjoilla annoksena tuoksuvaa höyryä. On suorastaan kusipäistä perustaa perhe, jota ei koskaan näe ja piinata työntekijöitään mitä mielikuvituksellisemmilla vaateilla. Lopulta tinkimättömyydestä syntyy kuitenkin täydellistä runoutta – ja toimistorotan mieli lepää.