Kyllä se tästä

Kaukana maailman menosta (Far from the Madding crowd) on tavallaan aika lohdullinen elokuva. Jos ei muuten niin ihan vain siksi, ettei mene muillakaan hommat aina ihan putkeen. Ei edes tanskalaisohjaaja Tomas Vinterbergillä, jonka dogma-pätkä Juhlat, karuakin karumpi Submarino ja Mads Mikkelsenin häikäisevästi tähdittämä Jahti ovat loistavia elokuvia. Tinkimättömiä ja synkkiä, mutta myös psykologisesti tarkkanäköisiä ja syvästi inhimillisiä.

Tarttuminen Thomas Hardyn epookkiromaaniin kuulostaa tältä pohjalta epätyypilliseltä valinnalta, mutta okei, mikäs siinä. Onhan tarinassa potentiaalia: viktoriaanisia sukupuolirooleja ravisteleva itsenäinen naispäähenkilö, kiinnostava näkökulma puuterisiin käsityksiin romanttisesta rakkaudesta kenties. Ja pääosissa aina ihana Carey Mulligan sekä muun muassa Jacques Audiardin kanssa työskennellyt Matthias Schoenaerts.

Mutta ei. Puitteistaan huolimatta Kaukana maailman menosta on suorastaan ällistyttävän kehno. Batsheba Everdeenin kilpakosijakavalkadi on harvinaisen ulkokultainen ja täynnä niin falskia dialogia, että viereisessä penkissä kärvistellyt rouvashenkilö meinasi tikahtua. Henkilöhahmot ovat läpikuultavan ohuita eikä maaseudun viljavista pelloista, juurevasta mudasta tai fyysisen työn ilosta ja tuskasta ole saatu mitään irti. Saati sitten niistä sukupuolirooleista tai edes romantiikasta ja kaihoisista katseista.

Lilyssäkin on viime viikkoina käyty keskustelua mokista, ja herra tietää että niitähän riittää. Ainakin ammatillisessa mielessä moni meistä voi onneksi lohduttautua sillä, työn tulokset eivät ole kovin julkisia. En tiedä mitä elokuvan kulissien takana on tapahtunut. Onko Vinterberg kenties pakotettu ohjaamaan vasemmalla kädellä, silmät sidottuina tai muuten vaan ajautunut tuntemattomasta syystä turhan kauaksi ulapalle? Hyvä puoli tässä kuitenkin on se, että seuraava elokuva on lähes takuuvarmasti parempi. Tsemppiä sulle, Tomas (ja kaikille meille muillekin) – kyllä se tästä.