Makeaa mahan täydeltä
Omituisen käännösnimen saanutta My Life with Liberacea (Behind the Candelabra) voi katsoa paristakin eri näkövinkkelistä: osana elämänkertaelokuvien genreä tai queer-elokuvan jatkumoa, noin niin kuin esimerkiksi. Biopiikkinä Steven Soderberghin viimeisekseen väittämä elokuva (toivottavasti ei kuitenkaan!) on keskimääräistä parempi, vaikka tarinan kaari kulkeekin varsin tavalliseen tapaan. Ensin kylvetään samppanjassa ja poreammeissa, pian piehtaroidaankin jo epäluuloissa ja katkeruudessa. Aikakaudet vaihtuvat uskottavasti ja näyttelijät nuortuvat ja ikääntyvät kerta kaikkiaan mallikkaasti. Homoaspekti onkin sitten kiinnostavampi, sillä tuntuu ettei saturaatiopistettä queer-näkulmasta kerrotuille tarinoille suinkaan ole vielä saavutettu.
Ei kai tää turkis ole liikaa?
My Life with Librerace onkin herättänyt keskustelua homoaiheen ja lippuluukkumenestyksen suhteesta. Kaupallisesti elokuva on pärjäillyt paikoin kohtalaisesti, ja ollut esimerkiksi Briteissä kesän art house -ensi-iltojen myyntivoittaja jättimäisellä etumatkalla. Haasteitakin on silti ollut, niin tuotantovaiheessa kuin markkinoillakin. Liekö leffa siis liian homo suurelle yleisölle? ”I’m suprised people would like something this gay”, hämmästelee Matt Damonin Scott nähdessään Liberacen kimaltelevan show’n Las Vegasissa. ”Oh, they have no idea he’s gay”, tietää treffiseura.
Tahdon olla sulle kaikki kaikessa: isä, rakastaja, veli, ystävä, työnantaja, stailisti..
Liberace saattoi siis pysytellä kaapissa viimeiseen asti, mutta Soderberghin leffa ei siellä onneksi ole millään tapaa. Suhteellisen tinkimätöntä elokuvaa ei voi syyttää liiasta sovinnaisuudesta, mutta ei tässä shokkiarvojakaan haeta. Joka tapauksessa tuntuu erityislaatuiselta, että näinkin paljettivoittoiseen ja stringientäyteiseen kahden miehen rakkaustarinaan on saatu mukaan vakiintunutta A-listaa, eli Michael Douglas ja Matt Damon. Molemmat ovat loistavia, kuten olettaa saattaa, ja vaikuttavat heittäytyvän rooleihinsa täysillä. Etenkin Douglasin Liberace on valloittava ja samalla raivostuttavan narsistinen miestennielijä, tuomittu toistamaan samat tuhoisat ihmissuhdekuviot kerta toisensa jälkeen.
Tehkää meistä molemmista ylimaallisen komeita, vähän niin kuin tämän näköisiä.
Kammottavimmillaan elokuva onkin ihmissuhdepelien tuoksinassa Scottin ja ”Leen” sukeltaessa yhä syvemmälle huumepöllyiseen ja harhaiseen Vegas-maailmaansa. Pelottavaa, että jotkut kai oikeasti elävät näin ja leikkauttavat kasvojaan siinä samassa kerta kerralla irvokkaamman näköisiksi, nukkuen vaikka silmät auki, kuten yhdessä elokuvan hupaisimmissa kohtauksissa. Elokuvassa on kuitenkin positiivinen pohjavire, ja sehän sopii, sillä elokuvia, joissa homosuhde ei asetu traagisiin kehyksiin ei ole yhtään likaa. Okei, My Life with Liberacenkin taustalla piilee AIDS-mörkö, mutta toisaalta seksistä puhutaan virkistävän avoimesti ja huumorilla. Veistellään vaikkapa siitä kuka on top ja kuka bottom, kuka taas härski vanha setä ja kuka siveyden sipuli.
Mirror mirror on the wall…
Visuaalisesti elokuva ei petä, vaan tarjoilee makeaa mahan täydeltä. Timantteja, höyheniä, kristallikruunuja, peilejä, palatsimaisia huoneita sekä silkin ja sametin tekstuureita ei säästellä. HBO-kanavalle tuotettu elokuva menee melkeinpä hukkaan pienellä ruudulla. Liberacen sanoin: ”Too much of a good thing is wonderful!”