Naarmu naarmulta

manchester-by-the-sea.jpg

Joskus pieni on kaunista ja vaatimattomuus hyve. Kenneth Lonerganin Manchester by the Sea on elokuva, joka pidä turhaa meteliä itsestään – eikä sen ole tarvinnutkaan, sillä kehuja on virrannut tasaiseen tahtiin. Casey Affleckin puhuttaneesti Oscarilla palkittu roolisuoritus on sekin arkidraaman hengen mukaisesti vähäpuheisen ja hienovaraisen näyttelijäntyön juhlaa.

Tarina on tuttu, mutta totuuksilla ladattu: taumaattisen menneisyyden turruttama mies joutuu palaamaan kotiseudulleen kohtaamaan haamunsa, ja ottamaan vastuun veljenpojastaan. Lonergan ei tarjoile onnellisia loppuja, mutta jonkinlainen katarsis tai vähintäänkin toivon pilkahdus siitä seuraa. Itseään ei voi paeta loputtomiin.

Massachusettsin rannikkoseudun melankolisilla siniharmaan sävyillä maalattu Manchester by the Sea etenee verkkaisesti niin, että ihmiskohtaloiden ääretön traagisuus kaivertuu tajuntaan pikkuhiljaa, naarmu naarmulta. Kalastuskylän työläismentaliteettiin tuntuu kuuluvan tietty puhumaton raskaus, tiiviin yhteisön merkitsevistä katseista turhautuneeseen väkivaltaan purkautuvaan maskuliinisuuteen. Kaivattua lämpöä ja keveyttä elokuvaan tuovat teini-ikäisen holhokin tunteet paljastava kiukuttelu ja hellyyttävä seksinhimo.

Elämä jatkuu, aina.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *