Nollasta sataan
Tiedättehän väitteen, jonka mukaan ihminen käyttää vain 10 % aivokapasiteetistaan? Entä jos voisimmekin hyödyntää täydet 100 %, kysyy rapakon toisella puolella kesän yllätyshitiksi noussut Lucy. Ironista kyllä, Luc Bessonin hulluttelu päätyy superälystään huolimatta kilpailemaan kauden tolkuttomimman scifitrillerin tittelistä. Scarlett Johanssonin tähdittämä rämistely muistuttaa hieman Johnny Deppin loppuaan kohden harvinaisen älyvapaaksi luisuvaa Transcendencea, mutta on Lucyssä sentään hitusen enemmän tarttumapintaa. Vai olisiko niin, että Johanssonissa on vain tätä nykyä piraattiseikkailuissa hailakoitunutta Deppiä enemmän ytyä?
Jotain scifikarismaa Johanssonissa täytyy olla, sillä viime vuosien roolisuoritukset ovat jakautuneet lähinnä Marvelin toimintaseikkailujen sekä taiteellisesti kunnianhimoisempien tulevaisuusvisioiden välillä. Spike Jonzen Her-elokuvassa Johansson heitti mainion ääniroolin tekoäly Samanthana ja ennakkoluuloton osa Jonathan Glazerin kokeellisessa scifidraamassa Under the Skin ansaitsee ihan oman postauksensa. Ranskalaisohjaaja Bessonin tyyli lienee jotakin tältä väliltä.
Lucy onkin oikeastaan varsin Bessonille ominainen vauhtikeitos, jotakin Tyttö nimeltä Nikitan ja The Fifht Elementin välimaastosta. Leffassa Johanssonin näyttelemästä Lucystä kuoriutuu paitsi tiukka toimintatäti, myös vastaus maailmankaikkeuden perimmäisiin kysymyksiin. Tai jotain sinne päin. Johanssonin ja morganfeemanmaisen rauhallisen sivuroolin heittävän Morgan Freemanin lienee tarkoitus nostaa eurohenkinen sutina parhaimpaan A-ryhmään. Dynaamisen alun jälkeen homma kiihtyy kuitenkin genrelle tyypilliseen tapaan niin koville kierroksille, että ne viimeisetkin järjen rippeet unohtuvat matkan varrelle.
Jos uutta Léonia (tai ylipäätään kunnon juonta) ei voi saada, en olisi pannut pahakseni kunnon lapsenomaista fantasiahurvitteluakaan. Harmi siis, että Lucy ei lähde kunnolla lentoon vaan jää latteasti vähän puolitiehen. Käykää silti katsomassa, jos ei muuten niin kesäisen kevytmielisenä hupailuna ja kuriositeettina ”pienen” budjetin eurooppalaisesta kassamenestyksestä. Ja kyllähän sitä Freemanin möreää ääntäkin on aina mukava kuunnella. Yliopiston rekrytoijat huomio: tällaisella karismalla pysyisi takarivikin hereillä.