Pantteri ja sen pilkut
Vastikään Suomen-ensi-iltansa saanut The Counselor jakaa taatusti mielipiteet. ”Tää oli varmaan paskin leffa ikinä”, kaikuikin teatterin pimennosta kun lopputekstit alkoivat pyöriä. Avoimine loppuineen elokuva tosiaan ei asetu nättiin pakettiin ja luisuu liukkaasti sormien välistä aina kun luulee oivaltaneensa pelin juonen. Leffaseuralainen esitti hänkin omat epäilyksensä, mutta itse pidin elokuvasta kovasti. Ridley Scottin taitava ohjaus näkyy purevina laatukuvina, ja Cormac McCarthyn nihilistinen käsikirjoitus muistuttaa samaisen kirjailijan romaaniin perustuvasta Menetetystä maasta (No Country for Old Men). Coenin veljesten elokuva on yksi suosikkejani, ja The Counselorissa on samaa vääjäämätöntä julmuutta: kun kohtalon pyörät lähtevät rullaamaan, niitä ei pysäytä mikään. Kummankin elokuvan hahmot (tarkemmin ottaen miehet) ovat ahneuksissaan ylimielisiä ja uskovat voivansa varoituksista huolimatta huiputtaa kintereillään, tai oikeammin jo askeleen edellä, kiipivää väistämätöntä loppua.
Ei kannata silti pelästyä, sillä taustalla vaaniva väkivalta on suurimmaksi osaksi katsojan, ja päähenkilöiden, mielessä. Usein pahiten kummittelee se, mitä odottaa tapahtuvan tai kuvittelee tapahtuneen, ja luihusti rakennettu käsikirjoitus syöttää ajatuksia katsojan mietteisiin. Oikeastaan elokuvan tapahtumat ja tarinan pääpelureiden kohtalot käyvät ilmi hahmojen toisinaan kryptisissä keskusteluissa jo hyvän aikaa ennen kuin sen tajuaa. Vai käyvätkö sittenkään? Cameron Diazin, Javier Bardemin, Michael Fassbenderin, Brad Pittin ja Penelope Cruzin näyttelemät huumekartellin touhuihin sekaantuvat tuhlurit ovat nappuloita pelilaudalla, eivätkä kaikki edes tiedä olevansa pelissä mukana.
Kuin shakkilaudan valkoiset ja mustat, The Counselor on täynnä kutkuttavia vastakkainasetteluita. Yökerhoyrittäjien, lakimiesten ja muiden pyrkyreiden elokuvan sanoin turhankin ylenpalttiseksi luiskahtanut länsimainen luksusarki mahdollistuu osin rajan yli pyrkivien laittomien siirtolaisten kurjuudella. Samalla eläimellinen vahvimman laki kohtaa raamatulliseen moraaliin, metsästäjä metsästettävän ja laskelmoiva järki heikoksi tekevän tunteen. Elokuvan miehet ovat omaan kaikkivoipaisuuteensa tuudittautuneita häntäheikkejä, naiset taas viekkaita viettelijöitä tai viattomia vieteltäviä. Cameron Diazin herutteleman sensuellin kissanaisen pikkusormen ympärille kietoutunut Javier Bardem esittää läpi elokuvan kummallisia pohdintojaan naisten ja miesten eroavaisuuksista, perinpohjaisesti hämmentyneenä vastakkaisen sukupuolen mystisestä toiseudesta. Mustaa huumoria viljelevän elokuvan hupaisimpia sananvaihtoja onkin kertomus Bardemin ja Diazin, öhm, autoeroottisesta kohtaamisesta Ferrarissa. Se lienee yksi Hollywood-historian kummallisimpia seksikohtauksia – ja taas mietitään mitä tämä kaikki oikein tarkoittaa.
Jos et muuten innostu The Counselorista, miten olisi muutama ulkoelokuvallisempi houkutin: Penelope Cruzinkin elokuvan eroottisessa alkukohtauksessa sähköistävä Michael Fassbender (”Life is being in bed with you, everything else is just waiting.”), Diazin pantteritatuoitu Barbados-look ja Bardemin kenties Menetettyä maatakin kammottavampi kampaus:
Falliset tornit halkovat ilmaa, nuput puhkeavat kukkaan, junat sukeltavat tunneliin ja samppanjapullot poksahtelevat kuohahtaen. Jo alkuteksteissä käy selväksi mistä Showtimen hittisarja Masters of Sexissä on kyse; kukista ja mehiläisistä tietenkin, tai pikemminkin seksin ja etenkin kiihottumisen ja orgasmin fysiologiasta. Tarina perustuu seksitutkimuksen pioneerien, William Mastersin ja Virginia Johnsonin, työhön ja elämään. Siveällä 50-luvulla kovasti kyseenalaistetun tutkimuksensa aloittanut työpari on sarjassa kuvattu toisiaan täydellisesti täydentäviksi vastakohdiksi.
Meillä periferiassa toistaiseksi vain HBO Nordicilla pyörivä Masters of Sex on sopiva sekoitus taidokasta ajankuvaa, uskottavaa draamaa, kummallisista tutkimustilanteista kumpuavaa hihityttävää huumoria ja himpun verran vanhaa kunnon tirkistelyä. Mad Men -vibojakin saattaa välillä aistia, vaikka lääkäripiirit ja sitä myötä otekin on yhteisestä aikakaudesta huolimatta omanlaisensa. Sarja on myös täynnä oikeasti kiinnostavaa tieteen historiaa, ja esimerkiksi Mastersin hedelmöityshoidoissaan käyttämät metodit kuulostavat melko kyseenalaisilta. 50-luvun ehkäisyvälinesittelykin panee arvostamaan nykynaisen elämää parjattuine e-pillereineen. Huhhuh ja halleluja.