Sukupolvikokemuksia

Vuosisadan naiset

Vuosisadan naiset (20th Century Women) meinasi sujahtaa takavasemmalta huomiotta ohi, kunnes juuri löysän viikonlopun korvilla bongasin Helmin mainion blogitekstin. 70-luvun lopulle Kalifornian ikuiseen kesään sijoittuva pienimutoinen kasvutarina saattaa jotenkin tasaisen keskitien elokuvana jäädä varjoon muiltakin, pääosien ihanista naisista eli Anette Beningistä, Greta Gerwigista ja Elle Fanningista huolimatta.

Dokumenttielokuvista indie-dramedian pariin koukannut ohjaaja Mike Mills on ihmissuhdekiemuroiden lisäksi selvästi viehättynyt sukupolvikokemuksista: kuilusta lasten ja vanhempien välillä, kansakuntia määrittävistä historiantapahtumista ja populäärikulttuurin ikonisista hetkistä. Vuosisadan naisissa tematiikan paljastaa jo nimikin. Boheemin sivistyneen yksinhuoltajaäidin (aina hyvä Bening) sekä aikuisuuden kynnyksellä kipuilevan pojan (loistava Lucas Jade Zumann) talossa, elämässä ja välillä sängyissäkin pyörivät myös naapurin teinityttö (Fanning), kolmikymppinen valokuvaaja (Gerwig) sekä hippiaatteeseen vihkiytynyt handyman (Billy Crudup).

Elämän, suhteiden ja seksuaalisuuden kipukohtia hellästi painelevaan elokuvaan on ripoteltu mainioita biisejä sekä pieniä helmiä, kuten sukupolvien kohtaaminen punk-klubilla, kuukautiskeskustelu illallisella sekä äidin ja pojan myötähäpeää herättävät kasvatushetket. Jo teini-ikäisten poikien käsirysyksi yltyvä tappelun klitoraalisesta stimulaatiosta (!) riittänee antamaan anteeksi pienen epätasaisuuden ja ylipitkäksi venähtäneen keston. Preach it, kiddo. Eikun Talking Heads levylautaselle ja feministisistä klassikkoteoksista pölyjä puhaltamaan.

Kulttuuri Leffat ja sarjat Suosittelen Ajattelin tänään

Elämä on nyt

skam_1195005_0.jpg

Skam-huumalta ei ole mitenkään voinut välttyä, edes tai etenkään me yli-ikäiset. Ja juu, haippi on ihan ansaittua. Superluontevien nuorten näyttelijöiden lisäksi loistavaa sarjassa on etenkin fiksu toteutustapa ”reaaliaikaisena” nettisarjana, ja se, että kerrankin dialogia kuljetetaan aidon tuntuisesti myös WhatsApp – ja Messenger-viesteillä. Se tosin on meille ulkonorjalaisille sikäli epäkätevää, että tekstitys ei aina ehdi tarttua yhtäaikaiseen puheeseen ja mesetykseen.

Onhan koko paketti muutenkin aika ihana, ja pakko myöntää, että etenkin järjettömän suloinen kolmoskausi aiheutti melkein pienen ikä- ja/tai elämänkriisin. Luojalle kiitos aikuisuudesta, mutta Skamin sanoin elämä tosiaan on nyt – ja se pitäisi muistaa paljon useammin.

Hellyyttävän tunnistettavina välittyvistä tunteista huolimatta ei silti käy kieltäminen, etteikö realistisena nuorisokuvauksena hehkutettu Skam olisi välillä myös melko saippuainen. On salaisuuksia, juonittelua, rakkausdraamaa, psykopaattisia henkilöhahmoja, oikeusjuttuja, psyykkisiä sairauksia ja tunteikkaita kohtaamisia sateessa. Pikkuisen vaiherikkaampaa kuin muistelen, ja juuri siksi niin koukuttavaa. Kaiken lisäksi hahmoilla on täydelliseen samastumiseen liikaa sutinaa ja he ovat liian rikkaita, staileja ja kauniita, vaikka sitten jollain joskus olisikin finni leuassa. Tunteistakin puhuvat epäilyttävän fiksusti ja analyyttisesti.

Saattaa toki hyvin olla, että tämä kertoo enemmän minusta kuin Skamista, ja ehkä nuoret tosiaan ovat nykyään tietoisempia paitsi tyylistään myös paljosta muusta. Toivottavasti kaapista tuleminen ei ole enää sosiaalinen itsemurha ja tasa-arvo- sekä monikulttuurisuusajattelukin ottanut pari harppausta eteenpäin.

Sitä paitsi varhaiskeski-ikäisen ihmisen ajatukset nuorisosarjasta taitavat muutenkin olla vähän kuin Aito avioliitto -porukoiden käsitykset soveliaasta perhe-elämästä: syytä jättää omaan arvoonsa.

Kulttuuri Suosittelen Ajattelin tänään