Oikeenlaista kemiaa
Joskus tekee mieli makeaa mahan täydeltä. La La Land, jos jokin, tarjoaa juuri sitä: kaksi tuntia täyttä silmäkarkkia kaikissa Technicolor-sateenkaaren väreissä, flirttailevaa romanssia ja ihanan höttöistä unelmahattaraa. Sekä tietenkin tanssia ja laulua! La La Lland on nimittäin ihan täysiverinen musikaali, joka kulkee kunnioittavasti Hollywoodin kulta-ajan jalanjäljissä. Steppikengätkin kaivetaan hetkeksi laukusta.
Tämä kaikki on tietysti joko ihan mahtavaa tai melko kamalaa riippuen siitä onko halukas antautumaan näin yltäkylläiselle määrälle söpöyttä. Onhan se yhtäkkinen laulaminen, no, vähän hassua, mutta La La Landin musikaalinumerot ovat onneksi aika valloittavia. Ikivihreitä tästä ei ehkä jää radioaalloille, mutta Casablanca-henkisen pianoteeman lisäksi etenkin alun moottoritiekohtaus on hieno. Ja ottaa heti luulot pois musikaalikammoisilta – bongorumpua ja maailmaa syleileviä tanssimooveja vaan kehiin.
Kliseiltä ei La La Land ei edes yritä välttyä, mutta kokonaisuus on yllättävän freesi. Eikä vähiten ohjaaja Damien Chazellen rytmitajun takia. Raa’an energisen Whiplashin jälkeen on lähdetty ihan toiseen suuntaan, vaikka rakkaus jazziin sykkii läpi La La Landinkin. Myös casting toimii kuin junan vessa: Emma Stone ja Ryan Gosling ovat helkkarin söpöjä yhdessä ja erikseen, ja heidän välillään on kivaa kemiaa. Siitähän tässä kaikessa lopulta on kyse, vai mitä? Kipinöistä, yhteydestä, rakkaudesta. Jopa tähtikultin sokaisemassa enkelten kaupungissa.
