Pariisin päiväperho

jeune-jolie_472571_44839.jpgIsabelle: nuori & kaunis on hyvin ranskalainen elokuva. Nimittäin kaunis ja vähäeleinen selittelemättömän psykologinen draama, jossa porvariston hillitty charmi rakoilee pala palalta. Yhteisen ruokapöydän ääressä istutaan, viini virtaa ja savuke palaa elegantisti. Samalla luokkayhteiskunnan lainalaisuudet väreilevät pinnan alla, kun kulttuurikodin ja hyvän lukion  kasvatti sukeltaa netin escortsivustojen hämärään maailmaan.

Vuoden aikojen mukaan elävässä elokuvassa Etelä-Ranskan rantojen ruskettuneilla ihoilla helmeilevä valo vaihtuu korkojen kopinaan ja hotellien auloihin talvisessa Pariisissa. Tarina alkaa 17-vuotissyntymäpäiviään viettävän Isabellen ensimmäisestä kerrasta kesälomaihastuksen kanssa. Isabelle suhtautuu neitsyyden menettämiseen varsin arkisena suoritteena, ja kuvittelee katsovansa aika koruttomin menoin etenevää tapahtumaa ulkopuolelta, itsestään etääntyneenä. Velvoitteensa täytettyään nuorukainen saa jäädä perään vilkuttelemaan, vähän kuten lapsuuden viattomuus.

isabellenuorijakaunis-3-02cdd7e9a1193728c0a338327bf7b274.jpgKonstailemattoman varmaotteisesti ohjaava François Ozon hyppää kesästä suoraan syksyyn, jolloin Isabelle on keksinyt itsensä uudelleen eräänlaisena luksusprostituoituna. Kaksoiselämää elävä valeneitsyt tapaa vanhempia miehiä hotelleissa ja lipuu samalla yhä etäämmäs luokkatovereidensa sielunmaisemasta. Isabelle käärii kasaan isoja seteleitä, mutta ei tarvitse rahaa eikä osta tienesteillään mitään. Hän ei kuitenkaan näytä nauttivan myöskään seksistä, ja elokuvan suurin kysymysmerkki onkin miksi Isabelle tekee niin kuin tekee.

Elokuva ehdottaa hienovaraisia vihjeitä, mutta ei tarjoa selityksiä. Ehkä kaikki on synkkää leikkiä – kokeilunhalua ja oman viehätysvoiman testaamista. Seksuaalisen vallan määrittelyä iässä ja yhteiskunnassa, jossa äärimmäinen kauneus  on sekä siunaus että kirous. Tai ehkä kapinasta äitiä sekä tämän sukupolvea vastaan, jonkinlaisen itsemääräämisoikeuden tarpeesta. Huomionarvoista on myös Isabellen kokema ulkopuolisuuden tunne ja haluttomuus kohdata erityisesti ikäisiään poikia tunnetasolla. Lähimmäs kuoren murtamista taitaa lopulta päästä salaisuuden rikkova vakiasiakas ja tämän oudoissa olosuhteissa kuvioihin ilmestyvä vaimo.

1jj2101lrg2.jpgOzon itse on sanonut halunneensa käsitellä elokuvassa prostituution sijaan erityisesti nuoruutta. Maksullista seksiä ehkä vähän estetisoiden, mutta toisaalta (virkistävästi) ylimoralisointia välttäen käsittelevä elokuva saattaakin olla vahvemmilla jälkimmäisessä. Isabelle: nuori & kaunis tavoittaa jotain teini-iän eksyneisyydestä ja toisaalta nuoruuden ylemmyydentuntoisesta voimasta. Nimensä mukaisesti elokuva kertoo toki samalla myös kauneudesta.

Pääosaa näyttelevä vähän yli parikymppinen Marine Vacth on noussut elokuvan myötä Ranskassa tähdeksi. Ja ihan oikeutetusti, sillä vähäeleisesti näyttelevä ja häikäisevän kaunis Vacth kannattelee elokuvaa. Ozon sanoo valinneensa lähes jatkuvasti kuvassa viipyvän, pitkään mallina työskennelleen  Vachtin produktioon, koska hänen kasvoissaan on sopivasti mysteeriä eikä häntä vain voi olla katsomatta. Mielenkiintoisesti Vacth taas itse kuvailee samaisessa Guardianin haastattelussa suhdettaan aikaisempaan mallin uraansa vähän samantapaisin välinpitämättömyyden tuntein kuin elokuvan Isabelle.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *