Pimeyden sydämessä
Nyyh. True Detectiven kahdeksannen ja viimeisen jakson jälkeen tulee tyhjä, mutta samalla vähän kiitollinen olo. Woody Harrelsonin ja Matthew McConaugheyn omapäisen etsiväkaksikon naljailut ovat taakse jäänyttä elämää. Samalla Louisianan pahaenteisten suomaisemien kammottavat salaisuudet ovat pulpahtaneet pintaan ja jonkinlainen katharsis saavutettu.
Syvän etelän köyhiä pikkukyliä piinaavaan mahdollisen sarjamurhaajan mieleen sukeltava HBO:n sarja toimii mainosti itsenäisenä kokonaisuutena, mutta viime vuosien sävykkäimmin kirjoitettua ja näyteltyä parivaljakkoa tulee ikävä. New Orleansissa syntyneen kirjailija Nic Pizzolatton luoma käsikirjoitus antaa tarinalle vahvat kehykset, mutta Harrelsonin ja McConaugheyn elämän murjomat miehet ovat sarjan sydän ja sielu.
Siksi onkin vähän harmillista, ettei Martya ja Cohlea ehkä nähdä enää tiettävästi vireillä olevalla kakkoskaudella. Huhu kertoo, että seuraava, niin ikään okkultististen rikosten ympärille kietoutuva uusi tarina saattaa sijoittua myös etelävaltioiden ulkopuolelle. Yllättävää sinänsä, sillä Lousianan hiekkateiden, hökkelipahasten, ylikasvaneiden niittyjen ja aavemaisten tammien täplittämä tyhjyys tuntuu eteläisen puheenparren ohella olennaiselta osalta sarjan sielunmaisemaa.
True Detectiven asetelmassa ja etenkin alkutekstien kuvamaailmassa on True Bloodin tutuksi tekemiä aineksia, mutta sarjan etenkin loppua kohden pelottavammaksi yltyvä tunnelma on lähempänä Texasin moottorisahamurhaajaa. Okkultismivihjeistä huolimatta True Detective ei hae tehoja yliluonnollisesta, vaan on uskollinen taglinelleen ”man is the cruelest animal”.
McConaugheyn näyttelemän Rust Cohlen nihilistisen elämänasenteen kautta sarja uppoutuukin syvälle eksistentialisteen pohdintaan elämän merkityksestä – tai merkityksettömyydestä – ja esimerkiksi uskonnon tarjoaman itsepetoksen inhimillisyydestä. Harrelsonin Martin Hart tarjoaa vastapainoa ihmisläheisempänä, mutta tunnemyrskyihinsä eksyvänä ja vähän itseriittoisena perheenpäänä, kun taas Michelle Monaghan tuo jurojen miesten maailmaan herkkyyttä Martyn kipuilevana vaimona.
Itse juonesta paranee paljastaa mahdollisimman vähän. Viikonvaihteessa Yhdysvalloissa nähty yllättävä loppuratkaisu aiheutti viljalti keskustelua verkossa, puolesta ja vastaan. Joka tapauksessa synkän tarinan loppu on omalla tavallaan osuva: pimeyden kauheaan ja samalla magneetin lailla luokseen kiskovaan sydämeenhän siinä sukelletaan, monellakin tapaa.