Samein silmin

Uudesta Sherlockista en koskaan okein innostunut, mutta viimeistään nyt on käsillä Benedict Cumberbatchin tähtihetki myös pienen ruudun puolella. HBO:n esittämän minisarja Patrick Melrosen nimirooli on kuulemma ollut Cumberbatchin bucket listilla, ja yläluokkaisen traagiselle hahmolle olisi kieltämättä vaikea kuvitella parempaa esittäjää. Huuruisista huumegonzoilusta synkkääkin synkempiin lapsuusmuistoihin sukeltava sarja tuntuu aluksi aavistuksen epätasaiselta, mutta jotain vastaansanomattoman vetoavaa Melrosen itsetuhoisessa syöksykierteessä on. Ja tietysti Cumberbatchissa itsessään.

Kammottavaa kyllä minisarja perustuu Edward St Aubynin osin omaelämänkerrallisiin romaaneihin, jotka ovat tulvillaan brittiläisen äveriäistön pikkusieluista sadismia ja kaikilla mahdollisilla päihteillä turrutettua, tai aiheutettua, elämäntuskaa. Tarinan ytimessä on sukupolvien yli kurottava henkisen väkivallan ketju, jonka visvaiset lokerot eivät millään päästä otteestaan. Myrkky siirtyy isältä pojalle, eikä kauniista seurapiiriperhosista sameasilmäisen etäisiksi äideiksi vaiennetuilla naisilla ole yhtään sen helpompaa.

Läpeensä sarkastisen Melrosen ironisten lasien läpi suodatettu musta huumori lämmittää aavistuksen, vaikka usein uidaankin todella syvissä vesissä. Välillä tekisi jo mieli kääntää katseensa, mutta Cumberbatchin Melrose on ryvettyneimmilläänkin inhimillisen upea. Nappiin osuu myös sarjan 70-luvun rippeistä 80-luvun juppisekoiluun ja vuodet siitä eteenpäin tavoittava ajankuva ja puvustus. Kaiken klaustrofobisen hirveydenkin keskellä Patrick Melrosen jälkeen tekee pikkuisen mieli kaivaa parhaat teekupit kaapista ja flaneerata aamutakissa ja samettitohveleissa pitkälle iltapäivään.