Sesongin parhaat

the-great-beauty.jpgEdellisestä Rakkautta & Anarkiaa -festivaalista on jo tuskallisen pitkä aika ja syksyyn on vielä tuhti tovi. Mutta ei hätää: R&A:n kevätkattaus Season Film Festival käynnistyy huomenna. Artisokat ja samalla naiselokuvapainotuksensa pudottanut SFF tarjoilee jälleen herkullisen pitkän viikonlopun ennakkoensi-iltoja ja muita leffahelmiä. Ehkä eniten hihkuttavasti SFF:ssä saa viimein Suomen ensi-iltansa maailman festivaaleilla jo pitkään puhututtanut ja Oscarillakin palkittu Paolo Sorrentinon Suuri kauneus (La grande bellezza). Odotan Fellini-viboja, dekadenssia ja erooppalaista arthousea parhaimmillaan.

Muita takuutärppejä ovat Roman Polanskin kehuttu näytelmäfilmatisointi Venus in Fur, Berlinalessa palkittu ja yleisön suosikiksi noussut kypsä rakkaustarina Gloria sekä kanadalaisohjaaja Xavier Dolanin queer noiriksikin tituleerattu Tom at the Farm. Vasta 25-vuotias Dolan on yksi indie-elokuvan persoonallisimpia tekijöitä, jonka edellinen, syksyn R&A:ssakin nähty, sukupuolirajat ylittävästä rakkaudesta kertova Lawrence Anyways sai tunnustusta myös Cannesin elokuvajuhlilla.

SFF:n kanssa samaan syssyyn vietetään muuten myös Fashion Film Festivalia, joka parin muotiteollisuusdokkarin ohella hellii erityisesti heitä, joilla on silmää puvustukselle. Luvassa ainakin paljetteja, korsetteja ja Grace Kelly.

Season Film Festival 27.–30.3.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *