Susi lampaan vaatteissa

Coenin veljeksissä on aina ollut sitä jotakin. Yhtä äkkiväärää ja mustaakin mustempaa huumoria saa hakea, ja Coeneille ominainen absurdien tilanteiden ja väkivallan uhan pyhä combo on sekin kumman vetoava. Näennäisessä yksinkertaisuudessaan tappavan tehokkaat juonet kiertyvätkin usein kummallisten kiristyskuvioiden ja myyttisten rahasalkkujen ympärille. Elokuvista löytyy lisäksi kerrassaan käsittämättömiä hahmoja, jotka ovat yhtä aikaa valloittavia ja piinaavan raivostuttavia.

Niin myös veljesten ensimmäisiin isompiin hitteihin kuuluvassa Fargosta, jossa minnesotalaisen takahikiän rauhan sekoittavat  kummalliset murhat. Etenkin Frances McDormandin tuhdisti raskaana oleva ja alituisen pissahädän kanssa taisteleva, mutta työssään tinkimätön pikkukaupungin poliisi erikoislaatuisine puheenparsineen on ikimuistoinen tyyppi. Yah, you betcha!

Tästäkin syystä Fargon keksiminen uudelleen TV-sarjana kuulosti aluksi varsin epäilyttävältä. Vaikka juttu sitten olisikin HBO:n käsialaa ja tuottajina häärisivät itse Coenit. Onneksi olin väärässä, sillä parhaillaan HBO Nordicilla pyörivä 10-osainen sarja on muutaman ensimmäisen jakson perusteella täyttä laatua. Niin hahmot kuin tarinakin ovat uusia mutta tyyliltään tunnistettavia, ja Fargo toimii kuin toimiikin omana eheänä kokonaisuutenaan. Näyttelijäntyö on sekin timanttista, mitäpä muutakaan kun mukaan on saatu esimerkiksi Billy Bob Thornton ja Martin Freeman.

Juonesta ei parane paljastaa liikoja, mutta hämmennystähän siitä seuraa kun ammattitappajat tuovat annoksen suuren maailman sosiopatiaa hiljaiseloon tottuneille kylille. Pian jääkairoille ja muille talvisille tykötarpeille löytyykin jo luovaa käyttöä. Samalla selviää ehkä sekin, miksi ihmissilmä erottaa paremmin vihreän sävyjä kun minkään muun värin.