Takapenkin totuuksia

Taxi Teheran vuoden elokuvatapauksia poliittisista(kin) syistä. Iranilaisohjaaja Jafar Panahi on jatkanut sitkeästi elokuvantekoa vankeustuomiosta ja kotiarestista huolimatta, ja salakuljetti kuuluisasti edellisen elokuvansa Cannesiin kakun sisään leivotulla usb-tikulla. Taxi Teheran onkin tärkeä kannanotto Iranin nykypolitiikkaan ja kiinnostava kurkistus teheranilaiseen elämänmenoon. Se riittäisi toki jo itsessään tekemään tästä katsomisen arvoisen, mutta ennen kaikkea Taxi on helkkarin hauska ja oivaltava elokuva.

Mukadokumentaarinen elokuva sijoittuu lähes kokonaan Panahin ajaman taksin takapenkille, ja se riittää. Kyytiin istahtaa taikauskoisia kultakalatätejä, äkeitä kiihkoilijoita, hysteerisiä vaimoja, opportunistisia piraattielokuvakauppiaita, ihmisoikeusaktivisteja sekä ohjaajan veljentytär laukomassa totuuksia lapsen suusta. Juttu lentää, ja taustalla piilevästä painostuksesta huolimatta Taxi onnistuu olemaan lämmin ja kepeäkin. Samalla elokuva on toimivaa ennakkoluulojen tuuletusta. Tekee hyvää muistaa, että huumori ja tarinankerronta ovat universaaleja hyveitä – ja ihmiset vain ihmisiä ihan jokaisessa maailmankolkassa.