Tuntemattomia ja tyttöenergiaa

Ah, mitä tykitystä! Tällaista tyttövoimaa ja hassutteluanarkiaa olisin kaivannut 15 vuotta sitten. Hannaleena Haurun Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset on voimaannuttava hyvänmielen filkka ja samalla omaäänisintä elokuvaa pitkään aikaan. Muistan lukeneeni, että 34-vuotias Hauru on ensimmäinen suomalainen 80-luvulla syntynyt naisohjaaja, jonka elokuva on saatu valkokankaalle. No, eipä niitä vanhempiakaan vastaavia elokuvateattereissa paljoa näy. Zaida Bergrothin Miami kannattaakin Mäntyvaaran lisäksi lisätä lähiviikkojen katsomislistalle. 

Haurun nuoret päähenkilöt ovat täynnä hämmennystä ja vahvaa uskoa, herkkyyttä ja voimaa – eikä niitä kai oikein voikaan erottaa toisistaan. Nuorisokuvaus on hellyttävän luonnollista ja toimii Skamin hengessä sukupolvelta toiselle. Ihastumisen ja pettymyksen tunteisiin ei fantasiaelementeistä huolimatta ole vaikea samaistua, päinvastoin. Viattomina maukuvat kissanpennut, katseen voimasta räjähtävät seinät, kosteina upottavat sammalmättäät ja kasvottomat mieskropat, bring them on.

Mäntyvaaran tytöt ajavat venettä ja moottoripyörää, rakentavat puumajoja, räjäyttelevät kukkakimppuja ja raivoavat liekinheittimillä. Seksistä puhutaan mutkattomasti, ja sitä halutaan suoraan. Sen ei pitäisi olla mitenkään vallankumouksellista, mutta siltä se silti tuntuu. Koko juttu koskettaa ja hymyilyttää, vielä pitkään lopputekstien rullattua. Talvisodan uutta tulemista näkemättä väitän, että suomalainen elokuva tarvitsee vähemmän Tuntemattomia, enemmän Haurua ja työttöenergiaa.

(PS. Blogi taukoilee jokusen viikon. Käykää ihmiset sillä välin leffassa!)