Valitse elämä

trainspotting-7.jpg

Jatko-osiin sisältyy jo oletusarvoisesti jonkinasteinen ristiriita, odotusten ja lähes välttämättömien pettymysten taisto. Paluu suosikkihahmojen pariin kutkuttaa, mutta selvää on, että uutuudenhohtoa ei koskaan saa takaisin. T2 Trainspotting on jatko-osa hyvässä ja pahassa. Paluu Skotlannin lääväisiin huumepiireihin 20 vuotta myöhemmin viihdyttää, mutta ei oikeastaan edes yritä toimia itsenäisenä teoksena. Danny Boylen 90-luvun hitti on läsnä joka tasolla, tapahtumapaikoista repliikkeihin ja soundtrackiin sekä suoriin haamukuviin menneisyydestä.

Vähempikin vanhasta muistuttaminen olisi riittänyt, mutta tärkeintä on se, että joka ikinen keski-ikäistyneistä (ex)narkkareista on mukana. Ewan McGregorin sydänvikainen Renton on edelleen renttumaisen hurmaava, Johnny Lee Millerin semisti kaljuuntuva Sick Boy katkeroitunut koksupää, Ewen Bremnerin Spud yhä hyväsydäminen oudokki ja Robert Carlylen aiempaa isomman roolin saanut Begbie entistäkin pelottavampi raivohullu. Tarinalla on lopulta melko pieni merkitys, mutta yksinkertaisuudessan se kuuluu näin: kaverinsa aikoinaan pettänyt Renton löytää itsensä taas Edinburghista ja eihän siitä hyvää seuraa. Menneisyyden haamut ne vaan kolahtelevat yksi kerrallaan kaapista.

Elokuvalla on hetkensä ja ajan kulumista on ilmennetty ironisen oivaltavasti avio-ongelmien ruotimisesta nykypäiväistettyyn choose life -monologiin. Kuvaus toimii, energiaa löytyy ja rankan narkkihistorian omaava Edinburgh nummineen näyttäytyy vaihteeksi ihan turismikelpoisena. Myönnettävä se silti on: T2 on täyttä nostalgiaa eikä uudelleenlämmitetty ateria vastaa tuoretta. Pakkohan se oli nähdä, mutta.. jos maltat, kaiva mieluummin naftaliinista se alkuperäinen.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *