Elossa ja elämässä kiinni

Blogi unohtui pitkäksi aikaa. Elämä tuli kaikenlaisine uusine murheineen. Ja iloineen myös.

Ehkä jossain kohtaa turruin yksinäisyyteen. Tyydyin vallitsevaan olotilaan ja tilanteeseen. Yksinäisyys on samanlaista edelleen, mutta enää en stressaa niin paljoa asiasta.Tajusin, että etsimällä en välttämättä löydä. Viihdyn myös paremmin itseni kanssa. Nyt ajattelen, että sattuman oikusta olen näin yksinäinen, en siksi että olisin jotenkin erityisen inhottava tai kamala ihminen.

Sitten viimekirjoittamisen on elämässäni tapahtunut paljon. Menin mieheni kanssa naimisiin ja vaikka täälläkin asiaa tuskailin etukäteen, tuli juhlista oikein lämpimät ja mukavat. Katseeni oli läpi päivän rakkaassani, en ehtinyt edes ajatella sitä, että miehen puoli kaveripöydästä on täydempi. Häitä seurasi matalalento, kriisiä ja huonoja uutisia toisen perään. Äitini menehtyi juhannuksen tienoilla ja näyttää että synkät vedet pitävät vielä otteessaan jonkin aikaa. Ehkä kaiken tämän rinnalla yksinäisyys tuntuu aika pieneltä asialta. Ikävältä ja murheelliselta edelleen, mutta kuitenkin asialta, jonka kanssa voi elää. En ole menettänyt uskoani, että saisin vielä kokea oikein syvää ystävyyttä jonkun kanssa. Mutta en kuitenkaan aktiivisesti etsi uusia ihmisiä elämääni tai yritä pakottaa olemassaolevia kaverisuhteita suuntaan jotka eivät ole luontevia.

Kiitos te, jotka olette kyselleet vointiani kommenttiosiossa. En ole yhdestäkään kommentista saanut viestiä, edes kirjautuessani sivustolle. En ole yksinkertaisesti nähnyt viestejänne. Ehkä tekään ette enää huomaa tätä päivitystäni, mutta kiitos kuitenkin teille.

Kommentit (1)
  1. Moikka. Muutaman kirjoituksesi tuosta lukaisin. Itsekin tunnen tällä hetkellä yksinäisyyttä, vaikka tavallaan en ole yksinäinen. Mulla on kavereita ja ystäviä, muksut ja sukulaiset…Aina joku on tavallaan lähellä. Mutta toisaalta niin kaukana.
    Sanotaan, että lähelle on pitkä matka. Itse aloin tutkiskella omaa elämää joskus vaikeassa avioliitossa. Erosin ja sen jälkeen on itsensä tutkiminen vaan syventynyt ja syventynyt. Ja toisaalta yksinäisyys on ottanut enemmän sijaa. Mutta minusta se on tunnetila, enemmän kuin fyysinen kokemus.
    Jotenkin se johtuu siitä, että mitä enemmän minä tutustun todelliseen minuun, sen vähemmän minulla on todellista läheisyyttä muihin. Se kaikki mitä olen aiemmin ymmärtänyt, on loitontunut, koska se on pohjautunut minun vääristyneeseen minäkuvaan.
    Huomasin tuossa hiljakkoin, että olla rakastettu ja pitää itseään rakastettavana on aivan eri asia. On tärkeää tuntea oikeus itselleen olla rakastettava. Se kumpuaa syvältä itsestä ja toisaalta sen kaikki muut ihmiset ympärillä osoittavat minulle kyllä. Minun on vaan se itse ymmärrettävä kokea niin. :o)
    Toivottavasti sinäkin löydät itsellesi oikeuden olla rakastettu sinuna itsenäsi ja et kokisi yksinäisyyttä. Se tuntuu kurjalle…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *