Oikeus yksinäisyyden tunteeseen

Voiko olla yksinäinen jos ei kuitenkaan ole yksin?

Aika absuri kysymys, eikö? Luin juuri mielenkiintoista keskustelua yksinäisyyden määritelmästä. Kaksi puolta kinastelivat keskenään siitä mikä on oikeanlaista yksinäisyyttä.

• Mielipide A: Yksinäinen on totaaliyksinäinen. Yksinäisellä ei ole ketään – ei perhettä, ei elämänkumppania, ei ystäviäkavereitatuttuja, ei edes lemmikkejä.
• Mielipide B:Yksinäisyys on subjektiivinen kokemus oman elämän tilasta, riippumatta siitä onko elämässä aktiivisesti muita ihmisiä vai ei.

Jokainen varmasti arvaa, että itse olen jälkimmäisen vaihtoehdon kannattaja. En ymmärrä milloin pahasta olosta on tullut kilpailu. ”Mulla menee niin huonosti ettei mulla ole yhtään ketään! Mä olen täysin yksin, YKSINYKSIN! Sä et tiedä tästä yhtään mitään!!!” Ei se fakta, että maailmassa on nälänhätää ja jäätiköt sulaa, poista oman itsen sisällä vellovaa pahaa oloa. Eikä se saa ketään tuntemaan itseään yhtään vähemmän yksinäiseksi, että joku vielä yksinäisempi haluaa valistaa tosiyksinäisyyden määritelmästä.

Ei yksinäisyys ole mikään tarkkaan määritelty asia. Miksi pitää erikseen rautalangasta vääntää, että seurustelusuhteessakin voi tuntea itsensä yksinäiseksi? Tai että perheellinen voi tuntea yksinäisyyttä? Miksi on niin vaikea ymmärtää, että ihmiselo rakentuu erilaisten ihmissuhteiden verkoista ja niitä kaikkia tarvitaan jotta psyyke pysyy kasassa. Joillekin yksi ihminen riittää tyydyttämään kaikki sosiaaliset tarpeet, jotkut kaipaavat elämäänsä kaikenlaisia sosiaalisia ympyröitä. Keskustelussa nousi esiin yksinäisyyden sekoittaminen sosiaaliseen turhautumiseen, johonkin sellaiseen tilanteeseen kun elämään ei keksitä mielenkiintoista tekemistä tai uskalleta lähteä maailmaan elämään. En tämänkaltaisia kommentteja ymmärrä lainkaan. Ulkopuolelta on helppo arvostella, mutta tulepa hetkeksi mun nahkoihin tai kenen tahansa muun yksinäisen nahkoihin. Toki yksinäisistä moni varmasti kokee sosiaalisissa taidoissaan olevan puutteita, mutta ei se mua ainakaan ole estänyt elämästä millään tavalla. Yksinäisyyden tunne on jokin määrittelemätön blokki, joka poistuu vasta kun tuo blokki on tavalla tai toisella poistettu. Joillekin se tarkoittaa kumppania, joillekin kaverisuhdetta, joillekin lemmikin hankkimista.

Eli hei, voitaisko olla kilpailematta onnettomien elämiemme laadusta? Ja hyväksyä se, että jokaisen tuntemukset ovat erilaisia. Ei mulla muuta.