#kutsumua

Ruma Kaunis ja onnellinen

Tylsä Menevä ja utelias

Valittaja Uskaltaa sanoa hyvät ja huonot asiat ääneen

Kouluaikoina en ollut sen enempää kiusattu kuin kukaan mukaan. Luulen, että tyttöporukoissa naljailu ja klikkiytyminen kuuluu aina jossain määrin asiaan, mutta yleensä nuo naljailut unohdetaan seuraavana päivänä. En ole myöskään ollut kiusaaja. Jo pienenä käsitin, ettei kiusaaminen ole reilua.

Aikuisiällä olen kuitenkin kohdannut enemmän kiusaamista kuin kouluvuosina yhteensä. En ole kohdannut kiusaamista työyhteisöissä tai opiskelujen yhteydessä. Törkeimmät nimittelyt olen kohdannut sosiaalisissa tilanteissa, esimerkiksi bileissä. Tällaisissa tilanteissa toki usein puhutaan kaikenlaista monistakin ihmisistä, mutta mikä oikeuttaa sanomaan inhottavia asioita toiselle päin naamaa?

Lasten kiusaaminen on sillä tavalla ymmärrettävämpää (muttei koskaan hyväksyttävää!), että lapsella ei tunne-elämä ja empatian kyky ole vielä täysin kehittynyt, eikä oikean ja väärän erottaminen pienelle ihmisen alulle ole aina kovin helppoa. Mutta aikuiset… Miten oikeutatte toisen aikuisen nimittelyn? Minä en ole mitään niistä asioista, joiksi minua on kutsuttu. Te nimittelijät olitte taas kiusaajia. En ole yhdellekään kiusaajalle velvollinen vastaamaan siitä mitä todellisuudessa olen, mutta kerron silti. Te ette halunneet tutustua minuun pintaa syvemmältä vaan teitte päätelmät ulkonäön perusteella. Te olitte kuitenkin väärässä.

Minä en ole tylsä vaan menevä ja utelias nuori ihminen. En ole velvollinen viihdyttämään sinua. Ota vastuu omasta tylsistymisestäsi äläkä syyttele muita.

En ole myöskään ruma. Välitän aidosti ihmisistä ja asioista enkä kaada omia huonoja fiiliksiäni muiden niskaan. Yritä hyväksyä muut sellaisina kuin he ovat, tai vähintäänkin pidä mielipiteet ominasi.

Valittajakaan en ole. Jonkun pitää olla valmis sanomaan negatiivisetkin asiat ääneen, etteivät asiat kaiherra mieltä tai kasva naurettaviin mittasuhteisiin. Jos musta huumorini ei miellytä, voit kertoa parempia juttuja itse. Anna jokaiselle mielipiteen vapaus ja yritä nähdä asiat toiseltakin kantilta.

Kaikki nämä nimittelykokemukset yrittivät nakertaa itsetuntoani, mutta päätin, etten anna sen tapahtua. Nimittely kertoo enemmän nimittelijästä kuin nimiteltävästä. Kaikki aikuiset kiusaajani voivat tahoillaan miettiä, että mikä on hyväksyttävää käytöstä ja mitä seuraamuksia omasta käytöksestään aiheutuu. Älä kiusaa. Puolusta kiusattua. Mieti tekojasi ja uskalla pyytää anteeksi. Muuta en pyydä.

Suhteet Oma elämä Syvällistä

Kumppanin ystävät

Rakkaallani on pienehkö ja erittäin tiivis ystäväpiiri. Miehen kavereita hilluu välillä täällä kotonamme ja usein mies viettää pidempiäkin aikoja kavereidensa luona. Ystävät ovat siis tärkeässä osassa kumppanini elämässä. Hienoa!

Miehen ystävät ovat ongelma vain minulle. Tai eivät he ihmisinä ole minulle minkäänlainen ongelma vaan se mitä he edustavat – kaiken kestävää ystävyyttä ja hauskanpitoa. Ennen kävin melko useinkin illanvietoissa sun muissa, missä näitä mieheni kavereita sitten oli runsaammin. Aina koin olevani tervetullut ja olen ihan hyvissä väleissä kaikkien noiden ihmisten kanssa.

Jaa mikä se ongelma sitten on? Ahdistun siitä, että vietän aikaa ihmisten kanssa, jotka ovat ystäviä vain toiselle meistä. Minulle he ovat vain kavereita, tai vielä pahempaa – kavereita mieheni kautta hieman olosuhteiden pakosta. Ahdistun siitä, että vietän aikaa ihmisten kanssa ja seurassa, joille en kuitenkaan voi koskaan purkaa omia ajatuksiani pintaa syvemmältä. Ahdistuin sellaisesta pintapuolisesta kanssakäymisestä.

Mikä sitten estää ystävystymästä näiden ihmisten kanssa? Pelko siitä, että joskus eroamme miehen kanssa. Jos niin joskus käy, menetän mieheni lisäksi myös nuo uudet ystävät. Joku voi argumentoida, että aikuiset ihmiset kyllä pystyvät luovimaan tällaisissa tilanteissa, mutta brutaali totuus kuitenkin on, että usein ihmiset valitsevat puolensa. Ja vaikka eivät valitsisikaan niin mieheni on se, jonka kaikki porukassa ovat tunteneet ihan lapsuudesta asti. Minut vain joitain vuosia.

Kevään ja kesän aikana olen järjestään kieltäytynyt kaikista tuon kaveriporukan yhteismenoista ja kissanristiäisistä. Helpompi jäädä pois ja olla kyselemättä mitä tapahtui. Näin kirjoitettuna kuulostaa kyllä ihan skitsolta, mutta jostain kumman syystä aivot silti järkeilee asian juurikin näin.

Aloitin muuten uuden harrastuksen. En edes ajattele uusiin ihmisiin tutustumista vaan ainoastaan itseni haastamista. Ainakin on elämässä uudenlaista sisältöä vanhojen vellovien murheiden tilalle tai päälle. Ja se saattaa jo mullistaa elämää, edes vähäsen.

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe