Mistä uusia kavereita saa ja miten?

Tiedostan kysymyksen korniuden. Eihän niitä ystäviä tai kavereita tuosta vain hankita. Siitä huolimatta olen yrittänyt. Monesti.

• Olen aloittanut uusia harrastuksia. Ongelmaksi muodostuu se, että joukkueurheiluun en sovellu. Iso ryhmä tuntemattomia ihmisiä ahdistaa, etenkin jos muut tuntevat toisensa jo hyvin entuudestaan. Pienessä ryhmässä tai kaksin tutustuminen ei ole niin vaikeaa ja vaivalloista. Sittemmin olen kuitenkin ajautunut harrastamaan vain itsekseni. Haluaisin harrastaa monenlaista, mutta seura puuttuu. Mistä voisin esimerkiksi löytää kiipeilykaverin tai jonkun kävelylenkille?
• Olen aloittanut uudessa opinahjossa ja mennyt mukaan opiskelurientoihin. Ongelmaksi muodostui se, että opiskelijatapahtumat pyörivät niin vahvasti alkoholin ja älykkökeskustelun ympärillä, etten mustaakin mustemman huumorini kanssa selvin päin oikein jaksa itseäni kymmenen vuotta nuorempien ideologisia ajatuksia aamuyön tunteina. Opiskeluaikoinani olen tutustunut moniin mielenkiintoisiin ihmisiin, mutta aistinut, että kyse ei ole ystävyydestä vaan yhdestä yhdistävästä tekijästä johtuva satunnainen keskusteluyhteys. Näitä tuttavuuksia en ole osannut viedä mihinkään suuntaan eikä aloitetta ole vastapuoleltakaan tullut. 
• Olen aloittanut lukuisissa uusissa työpaikoissa. Lähes kaikki työkaverini ovat olleet ihania, mutta kirjoittamattomana sääntönä lienee, että kaveruus jää työpaikalle. Nyt olen päässyt osaksi työyhteisöä, jossa töiden jälkeenkin voidaan joskus harvoin käydä yhdessä esimerkiksi syömässä. Harmillisesti keskustelut aina taipuvat työhön, sillä ikähaarukka on niin laaja ja elämäntilanteet niin erilaiset.
• Olen tavannut ihmisiä netin kautta. Siis harrastanut ihan rehellistä seuranhakua. Tavallaan tämä on ihan luonnollista, kun miettii miten vahvasti elämä on netin syövereihin siirtynyt. Koskaan ei kuitenkaan voi tietää natsaako kemiat toisen kanssa. Tuuripeliä siis.
• Olen osallistunut kansainväliseen toimintaan. Olen ajatellut, että ehkä tätä kautta en saa sydänystäviä, mutta vähintäänkin saan perspektiiviä maailmaan ja omaan kotimaahani. Viimeisin yritys kaatui siihen, kun ulkomaalainen tuttavuus kysyi mitä uskontoa harjoitan. Rehellisesti vastasin olevani ateisti, johon hän tokaisi, että on harras ortodoksi. Tieto uskonnottomuudestani taisi olla hänelle tie braker, koska hän ei enää halunnut toiste tavata.
• Olen käynyt yksin tapahtumissa, toivoen löytäväni väkijoukosta jonkun, kenen kanssa syntyisi keskusteluyhteys. Arvaattekin varmaan? Ei. En osaa ilman syytä lähteä juttelemaan kenellekään. Minulle juttelemaan tulevat ovat poikkeuksetta miehiä ja yrittävät joko iskeä tai ystävällisesti kertovat, että en näytä riittävän iloiselta. Tästä syystä keikoilla käyminen on jäänyt. Ennen mitä suurinta iloa tuottanut harrastus on muuttunut tuskalliseksi forever alone-surkutteluksi.

Mitä muita tapoja voi olla tutustua uusiin ihmisiin? Tuntuu, että olen yrittänyt jo kaikkia ja epäonnistunut joka kerta. Ehkä yritänkin liikaa ja ihmiset pitävät sitä luotaantyöntävänä? Ystävättömyys saa mielen aivan mahdottomaan solmuun.