Sain taas kerran kuulla totuuksia minusta. Tuttu jo ainakin kymmenen vuoden ajalta kertoi miten elän väärin. En ota riskejä tai poistu mukavuusalueeltani. Kuningas alkoholi kirvoitti kielen vatvomaan ja lässyttämään, että voivoi, tekisit näin tai noin niin et olisi yksinäinen. Ja että kyllä luottaa vaan pitää ja ei kyllä saa kaikkea kaataa vain kumppanin niskaan.

Mikä saa puuttumaan toisen elämään noin? Ja laukomaan ilman suodatinta? Ja miksi tämä on toistuva kaava mun elämässä? Sosiaaliset ja ehkä vähän aggressiivisen räiskyvät tyypit toistuvasti ottavat mut hampaisiinsa ja olettavat että mulle on ihan fine kuunnella mitä ovat musta mieltä. Etten pahastu tai loukkaannu. Kyllä loukkaannun ja kyllä vetäydyn kuoreeni vielä entisestäänkin.

Tylyttäminen ei nyt vaan ole rakentavaa keskustelua. Se on kiusaamista ja kertoo myös siitä mikä on suuremmassa kuvassa tavoiteltavaa. Introvertit, seinän vierellä istujat ja hiljaisuuteen katsojat pitäisi parantaa taudistaan. Ei tästä taudista kuitenkaan parannuta. Joko saan olla oma itseni, tai sitten muutun ja olen jotain ihan muuta. Näistä valitsen aina ensimmäisen vaihtoehdon.

Ja ps. Poistun mukavuusalueeltani ihan joka päivä, kun nousen sängystä maailmaan, jossa hiljaisuus on out ja sosiaaliset verkostot in. Ja se, etten ”puolustaudu” niiden sanallisten hyökkäysten tulvassa tarkoittaa vain sitä, että pidän hyökkääjää ihan vaan rehellisenä kusipäänä. Eli ei maksa vaivaa.