Ulkonäkökriteereistä ystävyyssuhteissa
Oletteko huomanneet, että hyvät ystävät usein muistuttavat toisiaan paitsi olemuksiltaan myös ulkonäöltään? Hyvät ystävät usein pukeutuvat samankaltaisesti, leikkaavat hiukset samaan tyyliin ja hämmentävän usein myös kasvoiltaan tai muuten fyysisiltä ominaisuuksiltaan ovat kaukaisia kaksosia. Netin syövereistä löytyy asian tiimoilta myös tutkimuksia, jos aiheesta kiinnostuu enemmän.
Tästä päästäänkin toiseen aiheeseen, nimittäin ulkonäköpaineisiin. Pitkään yksinäisyydestä kärsineenä olen viime aikoina, viimeisen vuoden sisällä, alkanut tuntemaan nimenomaan ulkonäköön liittyvää riittämättömyyttä ja ahdistusta. Sosiaalisissa tilanteissa samannäköiset tai samanoloiset ihmiset usein tuntevat luontaisesti vetoa toisiinsa ja pystyvät vaivatta aloittamaan keskustelun. Sitten olen minä, siellä jossain sivummalla miettimässä että miksi näytän tältä ja miksi en näytä enemmän noilta tuolla. En ole riittävän kaunis, riittävän laiha tai riittävän raju. En osaa olla riittävän muodikas, riittävän sosiaalinen tai riittävän pirtsakka.
Viimeisen puolen vuoden aikana olen käynyt melkoista taistelua itseni kanssa ulkonäkööni liittyen. Jollain naiivilla ja kierolla tavalla ajattelen, että jos laihdutan 10 kiloa ja yritän kohentaa nuupahtanutta olemustani voisin saada ystäviä. En olisi ihmisenä sen erilaisempi, mutta ehkä silloin ihmiset kokisivat minut helpommin lähestyttäväksi? Tai ehkä silloin voisin itsekin olla itsevarmempi? Ehkä silloin ihmiset voisivat olla seurassani ilman että katselisivat näkeekö joku tuttu. Tai ehkä silloin voisin vihdoin unohtaa itse tuollaiset omituiset ajatukset.
En pidä näistä ulkonäköpaineista yhtään. En yhtään! En minä ole tällainen ihminen, joka vatvoo kilojaan ja kolmekymppiselle aivan liian pulleita poskia. Ennen olin aina tyytyväinen kehooni. Ja nyt olen jossain omituisessa syyllisyyden ja itseinhon limbossa. Puolet kuukaudesta jaksan liikkua lähes maanisesti ja puolet kuukaudesta mässäilen ”fuck this shit”-asenteella. Onko minkään asian tavoittelu niin tärkeää, että riskeeraa prosessissa terveytensä tai mielenterveytensä? En usko, mutta en oikein keksi muutakaan keinoa mihin purkaa turhautumistani. Siispä juoksen niin jalat pettää ja myöhemmin seurustelen uskollisten ystävien B:n ja J:n kanssa sohvalla.