Raitoja ja polkupyöriä
Tänään on se päivä. Tänään voin laittaa herätyskellon kaappiin ja piilottaa koulutavarat koko pitkäksi kuumaksi kesäksi. Kävin eilen kampaajalla, ja tadaa – kesätukka on täällä!
Uusi, enemmän blondi ja raidallinen minä. Ja niin, myös huomattavasti kevyempi kuontalo.
Toissapäivänä sain taas rahaa; ja mikä olisi sen ihanampaa kuin viettää lyhyen koulupäivän jälkeen neljä tuntia kaupungilla pyörien ennen kampaajaa. Ei mulla muuta raha-asioista, mutta sen verran täytyy sanoa, että stipendi kelpaisi ja lähdin ihan innolla vahtimaan naapurin lasta; pientä palkkaa vastaan.
Minulle syntyi rakkaussuhde tuon korun kanssa. Aina välillä saan/ostan/teen tavaran, jota vilkaisemallakin tulee hymy huulille ja sitä jää tuijottamaan kuin hamaan tulevaisuuteen. Kaunista.
Ihan ihanat kynteni. Nekin väkersin eilen. Ja kaikki on vaaleanpunaista. En mä yleensä mikään niin hirveän hempeä ole. Tein eilen myös ihanat korvakorut. En ole pitkään aikaan tehnyt koruja, joten sain kääntää monta laatikkoa ympäri ennen kuin löysin tarvittavat tavarat. Niiden materiaalit maksoivat yhteensä 2,60€ (koukut ja ”tikut” oli valmiina) joten säästin siinäkin pitkän pennin. Vaikka ajatukseni aina välillä harhailee niihin 15€ ihaniin korviksiin jotka löysin Accesorizesta…
Mutta nyt voisin kapinoida eräästä asiasta, kuten siitä, että kuvien täytyy olla alle 2Mt että ne pystyy ladata tähän. Ja juuri mikään ei ole. Eli en siis saa laitettua kuvaa ihanista korviksistani.
Sen sijaan sain kuvan eilisestä asustani. Paita on uusi, Monkista. Kukka on myös aika uusi. Polkupyöräkoru on kaulassa ja korvikset korvissa. Vaikka ei niitä tietenkään näy.
Noin. Siinä on nyt kaikki ihanan uudet ja vaaleanpunaiset tavarani. Taidan jatkaa kevätjuhla valmisteluja ja laittaa huomenna tai illalla lisää kuvia mekostani. 🙂