Kesätyyliä

Moi,

Second hand style. Uutta ja vanhaa sekoittaen, on mun tyyli.

Värikästä, hauskaa, erikoista, erilaista, persoonallista.

Olen aina kierrellyt kirppareita, ne on olleet mun shoppailutaivaita. Aluksi, silloin joskus muinoin oli vain pelastusarmeijan haiseva kirppis Punavuoressa. Sitten tuli Patinapuoti, Me and mr Bogart, Ruuturouva ym, sorry, jos ei tullut järjestyksessä.

Olen etsinyt hauskoja kuoseja, kankaita, joskus harvoin löytyi suoraan jotain sopivaa, yleensä piti tuunailla vaatteita. Mutta hei, se oli sitä aikaa, kun shoppailtiin Stockiksessa HM ei ollut vielä Suomessa, eikä Indiska. Eli niihin ekana. Sitten Don&Donna ja Sko Uno kenkäkaupat ym keskusta alueen pikkuputiikit ja tietysti Lontoon Kings Roadille kesäisin Inter Raililla. Joo, junalla, eli 80-lukua, silloin, kun Suomessa ei ollut mitään, paitsi Mic Mac  : )  …Sellaisia vaatekauppoja oli, kuin Teinitalo, Seppälä, Pukeva, Lollo…OMG!  Kaisaniemi oli shoppailumestaa.

Tässä hamekangas on aitoa Vintagea, paita kirpparilta, laukku myyjäisistä African made

No, sitten tuli itsepalvelukirppikset ja kyllä; ostan ja myyn, minäkin. Sitä omaa putiikkia en kuitenkaan saanut laitettua, sitä, missä on myös cafe. Nythän meillä on niitäkin. Vähän parempaa tavaraa, merkkivaatteita edullisesti. Relove Helsingissä ja Lumindolife Tampereella.

Ebayssa olen ostellut jo 15 vuotta, Emmystäkin muutaman tuotteen.

Heh, Joo, olen yli 50v, mutta en vaihda mun omaa tyyliä mummo-hommeliksi, tai lady-likeksi, en!

Alennusmyynnit, on ihanaa löytää joku aikaisemmin katsoma vaate mukavassa alessa.

 

Vaattefriikki. Vaatehullu, sairaus, josta ei näemmä parane…

Tässä paita ja hame kirpparilöytöjä. Laukku Espanja Benalmadena.

ps. en ymmärrä seo, enkä hirveetä määrää ongelmia,parannuksia? Avainfraasi, metakuvaus, alt-määrite,mitä?!

Muoti Kirppislöydöt Päivän tyyli

Kaukokaipuu

Heipparallaa!

Ensimmäinen postaukseni. Tästäkö se lähtee…

Kaukokaipuu on hassu sana. Mutta kyllä on kaukoa ja kaipuuta. Kaipuuta kaukomaille. Kaipuuta kesään, aurinkoon, matkusteluun.

Kaipuuta jopa aikaan, tilaan, joka on nyt poissa, ainakin toistaiseksi. Olemme menneisyyden ja tulevaisuuden välissä. Menneisyys samanlaisena ei palaa ja tulevaisuus elää toivossa. Muutoksien aikakausi.  Tämä aika pakottaa pysähtymään ajattelemaan ja miettimään muutoksia, joita on tehtävä omassa elämässä, ajattelussakin.

Onko muutokset vaikeita?

Mielestäni muutoksissa on aina uusi alku, mahdollisuus. Jotain parempaa pitää löytää, kehitystä, eteenpäinmenoa.

Itse pidän muutoksista. Olen valmis hyppäämään uuteen, siihen mahdollisuuteen ja mahdolliseen parempaan.

Löytäkäämme ja seuratkaamme kaikki sitä omaa oikeaa tähteä, sitä, joka loistaa tietämme ja tuikki mielenrauhaa. Siellä, paikassa, olemme mielentilassa onnellisuus.

Hyvinvointi Oma elämä