Tää aihe on niin lähellä mun sydäntä! Oon todella onnellinen B:n puolesta että se saa kasvaa monikielisessä- ja kulttuurisessa perheessä. Jotain mistä ite olin aina koulussa salaa kateellinen niille oppilaille, jotka puhuivat kahta tai useampaa kieltä sujuvasti.

Meillä pääkielinä on suomi mun toimesta ja italia Manun toimesta. Joskus Manun kanssa keskenään puhutaan vanhasta tottumuksesta englantia joten B kuulee sitä myös kotona vaikka sitä ei tässä vaiheessa vielä suoraan hänelle puhutakkaan. Suomi on mun äidinkieli ja sen myötä myös tunnekieli, eli kaikista parhain kieli puhua omalle lapselle! Tässä postauksessa on tarkotus puhua siitä miksi mun mielestä on tärkeää, että B puhuu myös mun äidinkieltä ja mitä meillä tehdään sen onnistumisen eteen.

Tärkeimpänä syynä mulla suomen puhumiseen on yksinkertaisesti se, että en voisi kuvitella muutakaan tapaa kommunikoida oman lapsen kanssa. Useamman kielen hallitseminen jo pienestä alkaen helpottaa tutkitusti tulevaisuudessa myös muiden kielten opiskelua. Mulle on myös supertärkeää, että B ymmärtää myös mun vanhempia, sisaruksia ja sukulaisia suomessa. Muutenhan se B:n toinen kotimaa ja kulttuuri jäis todella suurelta osalta varjoon ja sulkisi todennäköisesti myös sen vaihtoehdon, että B voisi joku päivä opiskella, työskennellä tai asua suomessa vaivattomasti. Olen kuullut harmittelua ja suorastaan pettyneisyyttä aikuisilta joiden vanhemmat ei aikanaan ole opettanut oma kieltään lapsilleen.

Yksi syy myös siihen että puhun pääasiallisesti suomea B:lle on myös oma italian-kielen taitoni. Puhun sujuvasti ja ongelmitta lähes mistä tahansa aiheesta italiaksi, mutta se on silti vieras kieli enkä voi välttää toisinaan sattuvia kielioppi/aksenttivirheitä. Suomeksi pystyn ilmaisemaan itseäni paljon monipuolisemmin. Näinä italianvuosina olen myös huomannut kuinka rikas kieli suomi oikeasti on. Italiassa kaikki on aina bene ja bello. Suomessa voi olla hyvin, kivasti, mukavasti ym. Vivahteita on paljon enemmän.

Miten meillä sitten tehdään suomen (ja tulevaisuudessa myös englannin) kielen oppimiseksi? Ensinnäkin puhun tietysti pelkkää suomea B:lle. Toki joskus täysin italialaisessa seurassa puhun kohteliaisuus-syistä myös italiaa ja B kuulee mun puhuvan sitä muiden ihmisten kanssa päivittäin. Musta on ihanaa kun mulla on pieni suomalainen juttukaveri kotona 😀 saadaan höpötellä meidän salakielellä kaikkea hassua ja kikatella ilman että kukaan ymmärtää (paitsi Manu joka on myös oppinut suomea tosi hyvin!).

Meillä myös luetaan paljon, jakso B keskittyä tai ei. Välillä paremmalla menestyksellä ja välillä huonommalla. Mun ihanat suomi-kaverit täällä on lahjottanut vanhoja lastenkirjoja B:lle ja niitä on jo kiva kokoelma! Osotetaan kuvia kirjoista ja toistellaan sanoja. Nyt on hedelmällinen aika oppia uusia sanoja koska B on alkanut toistamaan melkein kaiken mitä sanotaan 🙂 tykkään myös lorutella ja laulaa suomeksi. Tän hetken hittejä on Hevonen ratsastaa-loru ja 5 pientä ankkaa-laulu.

Yks tärkeimmistä keinoista on ehdottomasti ollu melkein päivittäiset videopuhelut suomeen tädeille ja isovanhemmille. Näin B pääsee kommunikoimaan myös muiden kanssa suomeksi ja kerrotaan päivän kuulumisia. Samalla suomen perheeseen muodostuu lämmin side. B ei esimerkiksi ole vierastanut mun vanhempia koska näkee ne monta kertaa viikossa puhelimen välityksellä.

Silloin kun B saa kattoa piirrettyjä, pyrin laittamaan ne suomeksi. Reissuilta oon tuonut myös suomeksi puhuttuja dvd:itä kuten Peppi Pitkätossu, Maisa ja Hello Kitty. Välillä kuuntelen suomalaista radiota ja katson myös paljon suomenkielisiä ohjelmia ipadilta.

Tähän mennessä meidän metodit on toimineet hyvin. B on nyt reilu 1.5 vuotta ja toistelee ja yhdistelee sujuvasti sanoja molemmilla kielillä ja muutenkin puheenkehitys on lähtenyt normaaliaikaan liikkeelle, mikä ei ole kiveen hakattu juttu monikielisissä perheissä. Normaalimpaa on, että puheenkehitys hidastuu hetkellisesti hieman ennenkuin saavuttaa muiden samanikäisten yksikielisten lasten tason. Toivon, että kehitys jatkuu samaan tahtiin, mutta en tietenkään vaadi enkä painosta lasta oppimaan tai osaamaan. Jos tulee äitiinsä ja isäänsä niin ei jää tuppisuuksi 😉

Tällasia mietteitä siis meillä. Jos tätä sattuu lukemaan joku toinen monikielisen perheen vanhempi tai tuttu, olisi mukava kuulla mitä mieltä siellä ollaan asioista!