Raskaus ja sosiaaliset ”säännöt” Italiassa

Italian ”Nonnan” kanssa.

 

Maassa maan tavalla sitä sanotaa. Tottahan se toki on! Alkuun kun tulin Italiaan, sosiaalisena ihmisenä ihastuin just siihen mikä yhteisöllisyys täällä valtaa. Alle viikossa olin tutustunu jollain levelillä kaikkiin naapureihin ja alakerran kauppojen, kahviloiden ja ravintoloiden pitäjiin. Asutaan pienellä alueella noin kilsan päässä ydinkeskustasta mut silti tää on niin suojassa et tuntuu kun torin jälkee tupsahtais omaan pieneen maailmaansa.

Tietysti tää me-henki tulee esille entistä vahvemmin myös sukulaisten kesken. Täällä perhe on lahja ja kirous 😀 jopa mulle, joka tykkään jutella avoimesti kaikesta jos joku vaan kysyy, oli alkuun vähän vaikeeta tottua tätien ja serkkujen uteluihin. Jokaisella on  joka asiaan mielipide ja se töksäytetään. ”Hei Veera onpa kiva tukka mut toi paita ei kyllä sovi sulle” Ai no kiitos vaan 😀

Kun ilmotettiin mun raskaudesta kohtasin ihan uudenlaisen sosiaalisen maailman. Italiassa on hirveesti sosiaalisia sääntöjä ja raskauden aikana niihin kuuluu muun muassa:

• Velvollisuus ilmottaa joka ultran jälkee JOKAISELLE sukulaiselle ja naapurille miten meni ja laittaa kuva. 

 

• Pitää kaikki päivitettyinä sun tunne-elämästä ja parisuhteesta. 

 

• Jos et oo aikasemmin paljoa puhunu intiimeistä asioista niin valmistaudu nyt. Joka ikisestä pukamasta ja pallurasta kysellään.

 

• Viimeistään tässä vaiheessa kaikilla on vapaus kommentoida sun ulkonäköä joka käänteessä. En menny viimeseen 5 raskauskuukauteen mihinkää ilman et sain syväanalyysin mun mahasta, sen koosta ja muodosta ja siitä kuinka monta kiloa mulle on tullu ja näytänkö lihoneelta. Se oli kyl aika kova rääkki vaik ei mua mahantaputtelijat haitannukaan. Oli kiva jutella raskaudesta ihmisten kanssa vaikkakin välillä tuntu että olin joku näyttelykoira ja ihmiset arvioi mua surutta (ja ääneen) päästä varpaisiin. Täällä ku ei vielä suodateta mitää. Loppuraskauden höyryissä melkein suutuin ku tuttu kampaaja leikkas mun hiuksia js sit sano et ”Nyt en leikkais lyhyemmäks ku muutenki raskaana naama turpoaa nii näytät vaa lihavalta”  On ihan eri asia jutella miten vauva kasvaa ku jutella siitä kuinka sialta näytän tai en näytä. Mun mielestä ainaki :D

 

• Vauvan nimi ja sukupuoli on myös julkista tietoa, koko suku oottaa kun kuuta nousevaa näitä infoja. Yleensä maltetaan odottaa rakenneultraan mut monet kysyy sukupuolta jo ensimmäisen kolmanneksen ultrassa ja ”onnekkaimmat” saa jo varovaisen arvion. Mekin paljastettiin nimi sekä pojalle että tytölle jo ennen rakenneultraa. Mun mielestä tällaset tuo huonoa onnea, ei sais mennä ”asioiden edelle” mutta..

 

• Vauvan syntymän jälkeen ei oo mitään perheen intiimiä yhteistä aikaa. Koko suku (helposti jopa 20 henkeä) tulee lahjojen ja korttien kanssa heti ensimmäiseen vierailuaikaan kattomaan vauvaa ellei äiti oo todella huonossa kunnossa synnytyksen jäljiltä. Luojan kiitos B synty 18.00 eli saman päivän vierailuaikaan kukaan ei voinut tulla ja sain levättyä rauhassa.

 

• Synnytyksen jälkeen myös koti on aikalailla vapaata riistaa. Ihmiset soittelee ja laittaa viestiä koska saa tulla eikä niihin voi vastata kielteisesti selittämällä et haluaa olla perheen kesken kotona. Pinnallista ja typerää tiedän, mut niin täällä vaan toimitaan. Samalla tavalla ku suomessa on röyhkeetä tungetella, täällä on röyhkeetä sanoa jollekki ettei saa tulla. Esteeks vierailulle ei ymmärretä esimerkiks jos sanoo että tänään ei sovi koska on väsyny. Joku saattaa loukkantua. Vierailijoita varten anoppi täytti meidän ruokakaapit kaikenmaailman piirakoilla ja kekseillä jo mun raskausaikana et on sit tarjota vierailijoille ku ei siinä rytäkässä kerkee kauppaan lähteä. Hyvä kun täytti, muuten ei olis ollu mitään tarjottavaa.

 

• Vauvan tulosta ilmotetaan naapureille ”Fiocco di nascitalla” eli käsintehdyllä koristeella joka ripustetaan alakerran oveen. Siihen on kirjailtu ainakin vauvan nimi, joskus myös paino ja pituus. Meillä luki siinä vaan et B on syntyny. Näin naapuritki tietää et kauan odotettu uus asukas on syntyny ja neki voi tulla moikkaamaan tulokasta :)

Samaan aikaan kaikki nää kirjottamattomat säännöt on ihania ja raskaita. Ei vaan meinaa aina suomalaiseen mieleen iskostua kaikki. Tää sosiaalinen kulttuuri on kyllä vaikuttanu hyvällä tavalla myös yhteydenpitoon omia sukulaisia kohtaan. Tulee viestiteltyä aiempaa enemmän suomalaisten tätien kanssa kun lähettelee viestejä italialaisillekki. Ja täähän ei missään nimessä oo negatiivinen asia. Mun mielestä perhettä ja läheisiä ihmisiä ei koskaan voi olla liikaa ja sen sijaan et työntäis ihmisiä kauemmas, pitäis enemmän päästää iholle.

Tässä kulttuurissa on myös paljon hyvää. Ihanaahan se on kun ihmiset muistaa, tulee kylään ja saa ihastella ja esitellä vauvaa. Perhe ja suku on täällä iso voimavara. Paljon se ottaa mut paljon myös antaa. Jos lasket ihmiset kotiin vaikka vähän väsyttääki niin vastapainoks saat lämpöä, hyvää mieltä ja apua. Naapurin Angela toi mulle yhtenä iltana kakkua minkä oli tehny koska ajatteli, etten oo kerenny kuitenkaa leipomaa pienen vauvan kanssa ja se halus piristää. Siis ihanaa, miten sellaselta ihmiseltä voi sulkea kotinsa ovet vaikka kuinka uuvuttais. Iloahan siitä vaan saa ja energiaa!

Alkuraskaudessa sitä vaan oli herkillä ja tuli vahva tunne et pitää suojella itteään. Olin itsepäinen ja tuntu et pitää tehä omat rajat selväks kaikille. Sainki riidan aikaseks anopin kanssa muun muassa siitä päästänkö edes muita ku isovanhemmat sairaalaan visiitille. Se varmaan pelkäs ikuista häpeää ja helvetin liekkejä jos olis joutunu kaikille selittämään miks mua ei pääse kattomaan mut näin ne kulttuurit välillä törmää. 
Jos tunnen itteni ja omat suomalaiset toimintatapani uhatuiks täällä, ensimmäisenä asiana vedän muurin pystyyn ja totaalikieltäydyn edes ajattelemasta toisenlaista tyyliä. Muutaman hetken kun oon itekseni märehtiny asioita alkaa mieli avartumaan. Lapsellista, mut se on mun suojakeino. Välillä sitä pitää hölmösti omista ajatuksista kiinni ettei vaan tuu muka manipuloiduks tai pakotetuks johonki mikä itestä ei tunnu hyvältä vaan siks et nyt ollaan Italiassa ja täällä toimitaan tietyllä tavalla. Ja tää ei johdu mitenkään muiden ihmisten käytöksestä vaan mun omasta puolustusmekanismista.

Loppujen lopuks mun mieli kypsy näissäkin asioissa niin pitkälle et anoppi päästettii tunti B:n syntymän jälkeen synnytyssaliin missä mua vielä tikattiin. Siinä olis monen yksityisyysrajat paukkunu kovastikki vaikka olinki peitetty suojaliinoilla eikä mitään ylimäärästä näkyny. Vierailu kesti hetken ja sitte anoppi ohjattiin luonnollisesti pois salista. Kaikissa tapauksissa sinne ei edes päästetä ketään ja äidiltä kysytään aina yksityisesti saako joku tulla. Tässä mielessä hoitohenkilökunta kyllä suojelee äitiä ja vauvaa ettei kukaan päällepäsmärisukulainen saa väkisin tungettua sairaalaan.

Aika paljon on ollu sulateltavaa ja mietittävää miten toimia näiden kulttuurierojen suhteen raskauden aikana. Osaan kyllä pitää puoleni mut välillä on annettava periks myös ja löytää kultanen keskitie. Oon kuullu monta kertaa et ”ei sun oo pakko päästää ketää kotii laitat oven lukkoo vaa”. Helpommin sanottu ku tehty, en mä voi dominoida täällä ja loukata ihmisiä omaa itsekkyyttäni. On aika vaikeeta välillä löytää ratkasu joka ei mee liikaa oman mukavuusalueen ulkopuolelle mut ei myöskään loukkaa toisia. Tasapainoiluahan tää on kaikessa kun elää kahen kulttuurin välissä. 

Joskus on katottava peiliinki ja miettiä kuinka vakavasta asiasta on oikeesti kysymys. Silti niin sanotusti kontrollin menettäminen pelottaa vaikka kertaakaan en oo kuollu siihen et oon toiminu ”maassa maan tavalla”.

Lopulta mikäänhän ei tuntunu luonnollisemmalta ku se et koko suku pärähti synnärille kylään ja näki kaikki rakkaat ja tärkeet ihmiset onnittelemassa ja iloitsemassa meidän kanssa meidän pienestä vauvasta :) ihan täydellinen päätös pitkälle raskaudelle ja rakkaudentäyteinen alotus meijän uudelle yhteiselle elämälle <3

Katia täti moikkaamassa!