Seksiä ja (ihmis)suhde-elämää
Palasin sorvin ääreen taas ja ajattelin kertoa teille tänään hieman sinkkukauteni seksielämästä verrattuna suhteisiin. Heitän taas teille pallona vähän taustamusiikkia! Yaaz!
On hirveän vaikeaa olla nainen nykyaikana, siis tiedättekö, kun pitäisi olla vaimomatskua, fitnessmalli, hyvä luonne ja ulkonäkö. Samalla pitää olla joustava, naisellinen, perinteinen, mutta itsenäinen. Ja mikä tärkeintä, valmis tekemään sängyssä ja seksissä mitä tahansa. Olla aktiivinen ja kokeilunhaluinen, seikkailullinen ja vaihdellen päivästä, valmis vaniljasta harmaan viiteenkymmeneen eri sävyyn. Paineita, paineita, ulkopuolelta niitä voi ottaa halutessaan vaikka kuinka paljon.
Taas laitetaan historian siivet havisemaan mun osaltani: olen ollut lähinnä pitkissä suhteissa, joissa ensin jätkä on superaktiivinen ja himokas. Siis seksiä monia kertoja päivässä, mahdollisuuksien mukaan. Jopa vaikka sanoisin, ettei nyt huvita enää neljättä kertaa tänään, niin ollaan ottamassa. Mutta, kun mut saa helposti leikkiin mukaan.
Pitkän suhteen ongelma on selkeästi arki: kun alkuhuuma loppuu, niin tiphtaa myös hormonitasot. Aivot ei enää käske nussia kuin duracellpupu. Ja vähitellen mun kohdalla on käynyt niin, että jäbät alkaa kiinnostumaan taas omista asioistaan, pelaaminen, kaverit jne. Ja mä tuen harrastuksia sekä omaa aikaa (koska tykkään itsekin sooloilla muuallakin tehden jotain ihan muuta välillä). Ja puff. Oon kahdesti onnistunut valitsemaan jotain impotentti-ilkkoja. ”Sori muru, päätä särkee!” ”Sori babes, ei vaan huvita, meen pelaa”. PLAAH.

Kuinka pitää sitä kipinää yllä?
No siis ei ainakaan yksin! Kokemuksesta sanon, että mikään kipinä ei säily ilman molempien panosta. Mä oon vääntäytynyt vaikka mihin suuntaan ja vaatteeseen, että pysyis yllä kiinnostus. Vanilja bestest, piiska parhain. Ja kun satut kiinnostumaan aina vahingossa tyypeistä, jotka huutaa jo parin kuukauden päästä koko olemuksellaan ”damaged goods!” niin ei siinä hyvä heilu. Hihi, heilu.
Mä oon helvetin hyvä molemmissa: sinkkuelämässä sekä suhteessa. Joku joskus lauloi, että on röyhkeä ja rietas, se sopii mun sinkkuiluun hienosti. Toisaalta, kun se oma mielitietty sieltä joskus on löytynyt, pystyn sitoutumaan ihan satasella, olemaan uskollinen, ystävällinen ja vaimomatskua kyllä, mutta twistillä.
Sinkkuelämä on paras tapa pitää yllä kipinää mulle. Seksiä on tarjolla. Siis sitä todella on tarjolla, vaikka ei jaksais paljon käydä missään. Ihan kiva pitää oma tila, oma vapaus ja oma valinta. Mä oon toistaiseksi valinnut, että lähden vaan irl tapaamieni janttereitten mukaan. En ole itseasiassa päätynyt kertaakaan tinder-matchin punkkaan, vielä! Ellei ellei Gargamelia lasketa, koska sepäs löytyy myös mun tindskusta sattumalta! Mutta eihän sitä taideta, koska ei edes puhuttu siellä, vaikka match onkin!
Ketäs te pojat ootte?
Oikeastaan jokainen tähän sinkkukauteen mahtuvista jannuista on olleet kavereitten kavereita. Herra Vanilja löytyi ensin, sitten tuli vaikka Jäämieheksi kutsumani kaveri, jota seurasi Gigolo. Ai, ja ihan ensimmäisenä sinkkuviikkona päädyin ystävän olohuoneeseen yöksi Läpsyn kanssa. Ai jestas et vetää ihon kananlihalle jokainen näistä. Hurrr, mitä seksiä ja leikkiä. Unohdan varmaan jonkun tästä. Pari vähän ikävämpääkin hommaa oli tässä, niistä kirjoittelen myöhemmin lisää, kun kirjoitan teille pettymyksistä sekä suostumuksesta enemmän. Borderline ookoo.
Kuten lempinimistä voisi ehkä arvata, jokaisella oli hieman omat ominaisuutensa. Vanilja ei pysynyt muuten vauhdissa, mutta ai jestas mikä dikki ja kemia. Mieletöntä, sellaista hyrinää ja karvat nostattavia muistoja, että moni ei pärjää. Tämän kanssa ei päädytty perinteiseen yhdyntään edes, mutta melko heavy petting ja muuta touhua sen edestä. Tää kaveri myös herätti mun fiiliksiä muita miehiä kohtaan horroksesta: mitä jos joskus vielä voisikin ajatella muuta kuin lihatikkuja taas? Jäämies ja Gigolo olivat aika jees, kivaa peruskauraa, ei mitään jännää tai uutta oikeastaan tällä planeetalla. Läpsy oli ihan toisesta universumista. Siinä tummui jo liha ja oli hymy herkässä useamman tunnin.
Lopputulos on siis se, että kaikkea sitä kerkeää, kun hauskaa pitää. Kipinään ja seksiin tarvitaan kaksi aktiivista osallistujaa, jotta se on riittävää ja hyvää molemmille, jos suhde on seniilisepon kanssa eri ruutujen tuijottelua niin pistä se vaihtoon tai korjaa asia. Sooloilu on kivaa, toisen jeesaaminen on kivaa (tästä Gargis tietää paljon, muiskis namskis) ja ennenkaikkea, seksi on kivaa. Mä en suostu häpeämään tai taipumaan odotusten edessä, vaan otan sen mitä haluan ja yhdessä sen kanssa, jonka kanssa halutaan. Harva juttu jää yhteen iltaan mulla, vaan useampaan kertaan, parasta mitä voi tehdä alasti, on harrastaa seksiä!
Nyt heitän voltin sänkyyn, suljen läppärin ja meen näkemään maittavia unia näistä fiiliksistä. Go with peace. Ja ennen tätä lausetta, olin päättämässä tekstiä: 666 sanaa seksistä ja suhteista! How awesome!