Elämänmuutos: Helsingin sykkeestä Inariin

Nyt minä istun asuntolahuoneeni työpöydän edessä ikkunan äärellä ja katson tyynen Inarijärven maisemaa kaukana Helsingin sykkeestä. Tunteeni ovat sekavat. Onhan tämä aikasen hurja elämänmuutos.

Olen asunut Pääkaupunkiseudulla 22 vuotta, joista viimeiset 10 vuotta kantakaupungissa. Rakastan ihmisten äänten sorinaa. Minusta on ollut ihanaa katsoa ikkunasta ja nähdä ihmisiä vipeltämässä sinne ja tänne. Yksi juoksee räkä poskella takki kädessä heiluen yrittäen keritä pysäkillä seisovaan bussiin. Toinen kävelee rauhassa vastaan kuulokkeet korvilla hymyillen. Kolmas hypähtelee suojatietä yrittäen osua vain valkoisiin viivoihin. Koko ajan tapahtuu jotain.  Täällä Inarijärven rannalla elämänmeno on aivan toisenlainen.

Miten sitten tänne Inariin päädyin?

Toukokuun alussa sain kutsun osallistua Suvi Westin Eatnameamet – Hiljainen taistelumme -elokuvan lehdistönäytökseen Helsingin Tennispalatsissa. Äkkiä kalenteri esille, koska näytös on vain kolmen lyhyen päivän päästä. ”Pääsen!” huudahdin itsekseni. Olinhan tuota elokuvaa yrittänyt katsoa virtuaalielokuvailloissa jo muutamaan otteeseen kevään aikana siinä onnistumatta.

Elokuvaa on menossa katsomaan muutama muukin ystäväni ja sovimme, että näytöksen jälkeen käymme yksillä viereisen Oluthuone Rotterdamin terassilla. Elokuva on vaikuttava ja jos et ole sitä jo nähnyt, suosittelen lämpimästi.

Terassilla istuessamme ja elokuvan herättämistä tunteista jutellessamme ystäväni Mari vilkaisee kelloa ja toteaa pilke silmäkulmassa: ”vielä olisi 5 tuntia aikaa hakea koltan opintoihin”. Olin muutamaa vuotta aiemmin leikitellyt tuolla ajatuksella, mutta muutto Inariin – vaikkakin vain lukuvuodeksi – Juu ei! Mutta nyt, juuri tuona hetkenä keskellä rakastamani Helsingin hälinää, tuollainen elämänmuutos kuulosti mahdollisuudelta.

Lähtölaskenta alkaa…

Menin kotiin ja täytin hakemuksen. Viikkoa myöhemmin ystäväni ja mahdollisesti tuleva opettajani Tiina laittoi viestiä ja sanoi haastattelevansa kaikki hakijat, koska opiskelupaikkoja oli tarjolla vain 12 ja hakijoita noin 20! Sain Teams -linkin sähköpostiini ja 3 päivää aikaa jäsennellä ajatuksiani.

Torstaina 20.5. klo 08:29 avaan Teams -linkin jännittyneenä. Vaihdamme ensin Tiinan kanssa kuulumisia ja sitten pääsemme itse asiaan. Itse yritän vielä ehdotella etäopintoja Helsingistä käsin, mutta Tiina toteaa hymyillen: ”Ota Maarit Sophia mukaan ja tulkaa tänne Inariin. Tehkää tästä seikkailu”. Niin… Minähän tosiaan voisin ottaa tyttäreni kainaloon, pakata kimpsut ja kampsut ja tehdä tästä seikkailun.

Seuraavana päivänä olikin sitten edessä soitella Ivalon ja Inarin peruskoulujen rehtoreille ja kysellä, että jos päätän ottaa opiskelupaikan vastaan, löytyisikö Sophialle koulupaikkaa? ”Totta kai!” vastasivat molemmat. Seuraavaksi soitin Pasilan peruskoulun rehtorille ja hän vastasi: ”Totta kai te menette! Ilmoitat sitten vain, että koska olette tulossa takaisin.” Puheluiden jälkeen istuin ihmeissäni. Onnistuuko kaikki todella näin helposti?

Iloisia uutisia!

Sain opiskelupaikan! Entäs sitten asunto? Erilaisia vaihtoehtoja vertaillessani päädyin sitten oman arjen pyörittämisen helppouden kannalta Inarin asuntola Jeeraan kauniin Inarijärven rannalle. Soitin uudestaan Inarin ja Pasilan peruskoulujen rehtoreille ja ilmoitin päätöksestäni. Kyllä. Kaikki onnistui niin helposti.

.

Elämää Inarijärven rannalla,

Maarit

.

.

Eatnameamet – Hiljainen taistelumme -elokuvaan voit tutustua näistä linkeistä:

Traileri: https://youtu.be/ATcgUuWnNyU

Facebook: https://www.facebook.com/hiljainentaistelumme

Instagram: www.instagram.com/hiljainentaistelumme

Kotisivu: https://www.hiljainentaistelu.fi