Kohtaan työssäni ja vapaa-ajallani paljon erilaisia, eri ikäisiä naisia ja kuulen paljon tarinoita näiden naisten seksuaalisuuden kokemisesta ja heidän seksielämästään. Yksi merkille pantava aihe näissä tarinoissa on se kuinka usein seksi koetaan kaupanteon välineeksi; kun annan miehelle, saan rakkautta ja hyväksyntää. Kuinka usein seksi ei ole jotain ihanaa ja vapaaehtoista, josta voisi saada nautintoa ja iloa, vaan hankala velvollisuus toisen vuoksi. Toiset naiset vastaavat tähän epäsuhtaan antamalla velvollisuudesta ja hyväksyntää saadakseen, jopa hylkäämisen pelon vuoksi, vaikka se ei tuntuisi hyvältä. Toiset kokevat, että nykynainen on niin tasa-arvoinen miehen kanssa, että voi kieltäytyä, jos itseä ei huvita. Olen kuullut naisista, jotka eivät pikkulapsiaikana antaneet kahteen vuoteen, koska ”ei huvittanut”.

Olen ihmetellyt, siis rehellisesti, suoraan sanottuna ihmetellyt näistä malleista molempia. Mitä ihmettä: miksi he eivät voisi vain nauttia? Sehän tuntuu hyvälle jokatapauksessa, vaikka ei juuri sillä hetkellä haluaisi itse niin kovasti. Mitä ihmettä? Miksi ei voisi kertoa mille tuntuu? Miksi ei voisi kertoa, ettei juuri nyt tee mieli. Ja mitä ihmettä!!!! Miten voi olettaa, että kukaan on kaksi vuotta parisuhteessa ilman seksiä??? Olen todella aprikoinut tätä asiaa. Miksi se on niin hankalaa?

Heräsin suureen oivallukseen eräässä keskustelussa tällä viikolla: suuri syy em. hankaluuksiin on se, ettei seksiä ja rakkautta aina liitetä yhteen! Ettei seksiä pidetäkään rakkaudenosoituksena, vaan jonain rakkaudesta irrallisena toimintona. Olen itse aina kokenut seksin rakkauden osoituksena ja siksi minun on ollut helppo osallistua seksiin, vaikka en itse juuri sillä hetkellä haluaisi. En ole koskaan ajatellut, että antaisin saadakseni rakkautta vaan olen kokenut, että mies rakastaa minua, kun haluaa rakastella minua. En ole koskaan kokenut, että mies haluaisi saada minulta jotakin vain itselleen. En ole koskaan kokenut, että hän ottaisi minulta jotakin pois, vaan olen kokenut saavani rakkautta miehen yhtyessä minuun. Olen saanut kokea miehen rakkauden, yhteyden, tarvitsevuuden, myös eräänlaisen herkkyyden ja heikkouden siinä yhteydessä, jota seksi parhaimmillaan on. En ole ollut ulkopuolinen uhri tai väline vaan olen ollut rakkauden keskiössä, huomion keskiössä ja siksi minun on ollut hyvä olla, vaikka en olisi itse halunnut, vaikka olisin asettunut juuri sillä kertaa hyvinkin passiiiviseen rooliin.

Tämä oivallus on mullistava. Voin ymmärtää nyt kohtaamiani naisia paljon paremmin. Voin ymmärtää itseäni paremmin. Toivon voivani auttaa naisia paremmin. Toivon voivani auttaa siinä, että seksi ja rakkaus kuuluisivat jälleen yhteen parisuhteessa.

Kodin tarjoamalla kasvuympäristöllä on tässä hyvin suuri merkitys, kuinka seksiin suhtaudutaan. Onko seksi jotain kiellettyä ja likaista. Onko se vain jotain pakollista, joka on miehiä varten. Vai onko se jotain iloista ja nautinnollista. Onko se jotain, jolla on jotain tekemistä rakkauden kanssa. Omalla minäkuvalla ja kehonkuvalla on paljon tekemistä tämän kanssa. Olenko kasvanut pitämään itseäni kauniina ja rakastettavana, jolla on oikeus iloon, nautintoon ja rakkauteen. Vai pidänkö itseäni arvottomana ja ansaitsen arvoni vain palvelemalla toisia. Sen lisäksi on valtavan suuri merkitys sillä millaisia ovat ensimmäiset seksuaaliset kokemukset. Ovatko ne ehkä päihtyneitä yrityksiä olla isompi ja hyväksytympi? Ovatko ne keinoja pitää joku lähellään, saada joku jäämään, saada joku rakastamaan. Vai ovatko ne rakkaudessa ja yhteisymmärryksessä tapahtuvia rakkaudentekoja kahden nuoren välillä?

Oma seksuaalisuuden polkuni on alkanut perheestä, jossa on vapautunut ja rakastava tunnelma, jossa vanhemmat osoittavat huomiota ja rakkautta toisilleen ja lapsilleen, jossa on fyysistä läheisyyttä ja asioista puhutaan. Ehkä juuri siksi, että omasin jo tuolloin itseäni arvostavan kehonkuvan ja minäkuvan, maltoin odottaa. Yläasteen poikaystäväkokelaiden kanssa lääpittiin kyllä suuressa teinivimmassa, mutta en päästänyt ketään housuihini, koska en halunnut. En pelännyt sanoa ei. En suostunut mihinkään mitä en halunnut. On jännää muistella tätä, mutta todellakin: en edes harkinnut meneväni pidemmälle kuin itse halusin. Kun lopulta löysin poikaystävän, jonka kanssa koin mitä rakastuminen ja rakkaus todella on, vasta silloin halusin enemmän. Ehdimme seurustella kuukausia ennenkuin seksi tuli kysymykseen, niin nuoria olimme. Ensimmäinen kerta oli suunniteltu, yhteisymmärryksessä ja romanttisissa puitteissa toteutettu kokemus, kömpelö ja hassu, kuten ekoilla kerroilla on tapana, mutta hyvä yhtäkaikki. Pikkuhiljaa tutustuimme kehoihimme ja seksin saloihin siinä loputtomassa rakkaudessa ja ajassa, joka oli silloin vain meitä varten.

Olen siis alunperin yhdistänyt seksin rakkauteen ja siinä yhteydessä luonnostaan syntyvään haluun. Sittemmin olen kokenut kauniita jakamisen hetkiä myös parisuhteen ulkopuolella, mutta koska lähtökohtani ja asenteeni seksiin on ollut niin turvallinen ja rakkaudellinen, olen kokenut jopa yhden kerran kohtaamisen kauniina tapana jakaa hetki toisen ihmisen kanssa. Parisuhteissani olen ollut seksin saralla hyvin aktiivinen ja nauttinut siitä suuresti tärkeänä osana suhdetta, mutta myös aulis osallistumaan ja palvelemaan silloinkin kun itseäni ei ole haluttanut.

Nyt ymmärrän paremmin, että kun lähtökohdat ja ensimmäiset kokemukset ovat erilaiset, on paljon vaikeampi antautua, nauttia, olla vapaa. Ymmärrän mistä kumpuaa se, että seksi loukkaa, rikkoo, satuttaa ja menee yli omien rajojen. Ymmärrän, että on paljon suhteita, joissa toinen tai molemmat osapuolet ovat jollain tavoin rikkinäisiä seksuaalisen identiteetin osalta, eivätkä asiat ole silloin ollenkaan yksinkertaisia. Ymmärrän, että on paljon miehiä, jotka todella ottavat vain itselleen, kun eivät osaa muuta oman historiansa vuoksi. Mutta: on niin paljon miehiä, jotka todella todella haluavat osoittaa rakkautta seksin kautta, seksissä.

Olen miettinyt tätä asiaa paljon ja toivonut, että voisin auttaa pareja, joilla on suuri ristiriita halujen ja tarpeiden määrässä. Jos toinen haluaa paljon enemmän kuin toinen, tämä on aina uhka parisuhteen ilmapiirille. Olen aina toivonut, että parit voisivat löytää keskusteluyhteyden ja kertoa mitä tarvitsevat ja mitä haluavat. Olen toivonut, että voisi kertoa mikä se oma tarina on ja miksi jotkin asiat ovat vaikeita. Olen toivonut, että parit voisivat tehdä kompromisseja, mennä puoliväliin vastaan. Ei ole oikein, että parisuhteessa jää ilman seksiä. Ei ole oikein, että joutuu antamaan vastentahtoisesti vain miellyttääkseen, saadakseen rakkautta tai hyväksyntää. Olen toivonut, että parit löytäisivät tien toistensa luo, jolloin seksi kuuluisi luonnollisena osana osaksi parisuhdetta, niin että se tuntuisi molemmista hyvältä.

On tärkeää käydä läpi oma menneisyytensä. Löytyvätkö sieltä syyt hankaluuksiin? Kuinka voisin kasvaa arvostamaan ja rakastamaan itseäni ja kehoani niin, että ansaitsisin ilon ja nautinnon ja rakkauden omana itsenäni? Ja voisiko se asenne auttaa, että alkaisin pitää puolisoni halua rakkaudenosoituksena vaatimusten sijaan?

Rakkauden kieliä on monia. Monen naisen ensisijainen rakkauden kieli on sanat. Sanoilla kerrotaan tunteista ja rakkaudesta. Monen miehen ensisijainen rakkauden kieli on fyysisen läheisyyden osoitukset. Moni mies todella osoittaa rakkautta tulemalla lähelle, lähentelemällä. Moni mies osoittaa aitoa rakkautta seksillä. Ei se ole aina itsekästä itselleen haluamista. Hyvin usein se on aito, syvä, suuri rakkaudenosoitus. Entä jos ajattelisit niin? Entä jos sallisit sen? Entä jos kokeilisit, miltä tämä ajatus tuntuu, kun miehesi seuraavan kerran lähestyy sinua ja mielesi tekisi torjua hänet? Entä, jos ajattelet, että ooh, hän rakastaa minua noin kovasti ja haluaa noin paljon osoittaa sen minulle? Entä jos syttyisit tästä ajatuksesta?

John Gray kirjoittaa kuuluisissa Mars ja Venus-kirjoissaan kuinka tie miehen sydämeen käy seksin kautta. Mies tarvitsee fyysistä läheisyyttä avautuakseen tunteille. Moni nainen kaipaa ensin tunnelmaa ja tunneyhteyttä päästäkseen seksiin. Näinhän se monesti on. Jos kuitenkin muistaisimme, että monelle miehelle fyysisen läheisyyden teot ovat rakkauden tekoja, meidän olisi helpompi sallia ne, meidän olisi helpompi antautua ja jopa löytää itsemme nauttimasta siitä. Ja lopulta voitamme kaikki, mies saa tulla lähelle ja uskaltaa avata sydäntään, pääsemme tunneyhteyteen ja saamme mitä olemme naisina niin kovasti kaivanneet, hyväksyntää, rakkautta, yhteyttä.

Tiedän, helppohan minun on puhua, kun ei ole niitä satuttavia kokemuksia taustalla, ei vääriä asenteita, ei häpeää. Mutta kuitenkin, kokeilen kepillä jäätä, jos voisin jonkun parin herättää yhä läheisempään, yhä avoimempaan, yhä sallivampaan, yhä antautuvampaan suhteeseen. Tämä kaikki toimii tietysti vain, jos tiedät itsekin saavasi suhteessa mitä itse eniten tarvitset. Uskalla kertoa se kumppanillesi! Saatat yllättyä! Riemukkaita hetkiä!