Lily

läheiseksi

läheiseksi
laheiseksi

Elämänmaku, kuolemanmaku – Runoja syntymästä ja kuolemasta

20161215_142228.jpg

 

Supistus. Täräytys! Säikähdys. Herätys.

Supistus. Tiputus: nopeutus, vauhditus.

Supistus. Kouristus! Supistus. KIDUTUS!

Supistus. Jysähdys! Supistus. KÄRSIMYS!

Supistus. Supistus. SUPISTUS! SUPISTUS!

ote Anna Elina Isoaron runosta teoksessa Rakkautta ja vasta-aineita

 

Elämän makuinen kirja, syntymän makuinen ja kuoleman makuinen. Tässä teoksessa on kaikki, koko elämän kirjo, odotus, pettymys, menetys, syvin suru ja väkevin onni. Tässä teosessa on verta, hikeä ja puuskutusta, surua, luopumista ja suurinta tuskaa, mutta myös syntymän onni ja suurin rakkaus. Juuri tätä kaikkea äitiys voi olla, tiedänhän sen itsekin. Silti entisenä kirjallisuuden opiskelijana, romantikkona, joka haluaa käärityä huopaan sohvan nurkassa ja löytää ne ihmeelliset ja ylevät maailmat, joihin kirjallisuus voi meidät viedä, olin aluksi hämmentynyt. Kun ensi sivuilla kohtaa KÄRSIMYKSEN, inhotuksen, irvistyksen ja hirvityksen sekä sata SUPISTUSTA, on romantiikka kaikonnut mielestä. Jatkan lukemista eteenpäin ja saan elää koko tunteiden kirjon, ihmeellisen tarinan syntymästä ja kuolemasta, surusta, johon en voi olla osallistumatta, vaikka omalle kohdalle ei olekaan sattunut mitään niin hirvittävää kuin oman lapsen menetys. Saan itseni kiinni typeristä ja yliromantisoiduista odotuksista lyriikkaa kohtaan; mitä sellaisella lyriikalla tekee, joka toistaa vanhoja kauniita fraaseja. Eikö lyriikan olisi tarkoitus nimenomaan olla todellista, puhua sillä kielellä, mikä on totta ja jota voimme ymmärtää. Eikö lyriikan tulisi muuttaa käsitystämme kirjallisuudesta ja saman tien maailmasta. Eikö sen tulisi nostaa esiin tabuja ja muuten vaiettuja aiheita. Juuri näissä vaateissa tämä teos onnistuu loistavasti!!

 

Kun vastakuoriutunut västäräkki ei avaa nokkaansa,

                                          kätilö tuo tuttipullon

—-

Älä itke äiti, älä kyyneleitä

               vaan rakkautta ja vasta-aineita,

vielä rinnat täyttyvät tarkoitukseensa,

                                         linnunpoika nappaa kiinni

                             ja paitaan leviää järvi,

                                  avaruuteen suihkuaa iloinen linnunrata.

ote Anna Elina Isoaron runosta teoksessa Rakkautta ja vasta-aineita

 

Isoaro tuo teoksessaan lyriikan kielellä kuuluville niin monien äitien ja perheiden läpikäymät asiat, synnytyksen kivun, synnytyksen medikalisoinnin, imetyksen haasteet, keskenmenot ja jopa lapsen kuoleman. Käsittämättömän taitavasti annetaan ilmaukset asioille, joista ei puhuta.

 

Musta kohina monitorissa oma multani.

Lääkäri etsii         mitä toiveista itää

zoomaa seinämiä                pysäyttää kuvaan

             keskeneräisenä

kuoloon käpertyneen.

 

Vielä pari viikkoa sitten taimi taivutti aurinkoon,

pikkuruinen tiuku tykytti

                         tietämättäni niin kauan

olen ollut hauta.

Runo Anna Elina Isoaron teoksesta Rakkautta ja vasta-aineita

 

Isoaro tuo näkyville näkymättömän, keskenmenon kokeneet elävät joukossamme: ”Heitä on kuntosalien pukukaapeilla ja markettien kassajonoissa. He pitävät surunsa äänettömällä: jumppakasseissa, kauppakoreissa kuljettavat näkymätöntä.” Hän kuvailee oivaltavasti lääkärien hyvää tarkoittavat, mutta tunteettomat lohdutuksen sanat, tyhjennyspillerit ja kotihoito-ohjeet. Äitinä suren kirjan kertojan kanssa ja sydäntäni kylmää, Isoaro todellakin tavoittaa lukijan. Seuraavana runo, joka kertoo kuolleena syntyvän lapsen synnyttämisestä: SYNNYTYS – TRUE HORROR STORY. Tosi elämän kauhutarina, josta vain harvalla on mitään käsitystä. Valitamme yhdestä, jos toisestakin asiasta: KAUHEAA! Hyvin harva asia lopultakaan on kovin kauheaa: ”sillä todellisesta kauhusta emme tiedä —-  se tapahtuu viereisessä synnytyssalissa, jossa äidin huutoa ei seuraa lapsen parkaisu.” Isoaron runoilu on sydäntäriipivän todellista, kaunistelematonta ja tärkeää.

 

Jossain välissä saan myös boheemin romantikkolyriikkani ja ehdottomasti oman suosikkini koko kirjassa:

— Et halua rivarikolmiotatuulipukuja, et kultaturkkista koiraa,

                kukapa haluaisi,

jos vaihtoehtona on reppureissuja ja krapulabrunsseja,

jugend-talojen ikkulautoja luonnoslehtiöitä

pellavahousuja,

                ja niitä sinä sentään haluat,

                              ja ihmisen

jakamaan asemahallien kaiun, sunnuntaikuoharin —

ote Anna Elina Isoaron runosta teoksessa Rakkautta ja vasta-aineita

 

Jotenkin itselleni tämä nimenomainen runo on hyvin koskettava ja myöskin hyvin paljastava. Onko runokirjan kertoja, joka on hukkuneena jonnekin maidosta märkien rinnuksien, menetettyjen suremisen ja synnytyskipujen sekaan, kuitenkin vielä se taiteellinen, boheemi nuori, jolla on koko elämä edessä ja aamupalaksi kuohuviiniä. Nimenomainen runo sisältyy lukuun kolme, joka: ”on takauma: nuoruus Kohta Yhä Aina!” Myös tämä viittaa siihen, että elämän ja äidiksi tulemisen haasteellisuuden ryvettämäkin, on yhä se sama nuori, joka haaveili kepeästä ja taiteellisesta elämästä. Runon kertojallakin vatsa pyöristyy, joten ehkä nämä kaksi elämää ovat sittenkin yhdistettävissä ja elämä jatkuu kaikista sen ihmeellisistä vaiheista huolimatta. ”Äidit ovat arjen sankareita, paitsi ne jotka ovat juhlan, miksi jynssätä hellanpieliä kun voi taitella lautasliinat lumpeenkukiksi, —”

Myös isä saa oman kuvansa. Isä on myös mies, puoliso, jolle on omistettu pari hienoa runoa. Isä on äidin tukihenkilö, mutta ansaitsee tulla huomioiduksi oman itsenään:

— kuin kukkakeppi on mies törröttänyt vierellä koko ajan

vaikka tähän mennessä on vouhkattu vain äidistä

ilo on isänkin ilo    koskettaa sama suru

                                       jonka yli hän miehekkäästi tähtää —-

ote Anna Elina Isoaron runosta teoksessa Rakkautta ja vasta-aineita

 

Isoaron runoissa äitiys ei ole ainaista ruusuilla tanssimista; muskarissa menee hermo, äidit arvostelevat ja tuomitsevat herkästi toisiaan ja yhteiskunta esittää vaateitaan, teit niin tai näin, teet aina jotain väärin. Lapsista on ainaista huolta, ja lopulta he itse kulkevat oman tiensä. Teoksen loppupuolella pohditaan sukupolvien jatkumoa, esivanhempien osuutta lapsissa ja heidän perintöään meille. Kokonaisuutena teos on aitoa lyriikkaa, puhutteleva, hieno, ehjä kokonaisuus. Teoksen päälle liimattua tarraa: runoja äidiksi tulemisesta, vähän ihmettelen, sillä, kyllä runoja äidiksi tulemisesta, vaan en ehkä ostaisi ensimmäistään odottavalle tai juuri synnyttäneelle hormonihöyrypäiselle herkälle äitiolennolle tätä kirjaa joululahjaksi, sen verran rosoinen ja kipeä on sisältö. Mutta näin neljän lapsen äidille, joka vatsanahkassaan kantaa päiväkirjaa kaikista neljästä raskaudestaan ja sielussaan jälkeä jokaisesta synnytyksestään, tämä teos on käsikädessä kullkemista ikiaikaisessa äitiydessä ja siihen liittyvässä kivussa ja nautinnossa. Kiitos tästä.

Avainsanat:
Perhe Lapset Raskaus ja synnytys Vanhemmuus
laheiseksi

Tantra on mun tie, osa 1

DSC03399.JPG

Olen aina ollut hyvin seksuaalinen, seksuaalienergia on pulppuillut minussa vahvana, mutta en ole oikein löytänyt sille riittävää väylää. Tässä yhteiskunnassa seksuaalisuudelle on aika vähän tilaa lopulta ja se tuntuu aina poksahtelevan väärissä paikoissa. Sitten se on siellä makuuhuoneessa, yksityisessä seksissä, siellä se saa olla. Ja minusta on tuntunut, että seksuaalienergialla olisi niin paljon enemmän käyttövoimaa. Ihmisen seksuaalisuus kaikessa riemunkirjavuudessaan on pitkään ollut suurimpia ja syvimpiä kiinnostukseni kohteista.

Tämä kiinnostukseni seksuaalisuuteen ja sen yhä syvempään opiskeluun johti minut lopulta tantran äärelle, sillä ei täällä ole kovin montaa muuta tietä seksuaalisuuden kokonaisvaltaiseen opiskeluun. Tantra on nimenomaan sitä, kokonaisvaltaista. Ihan ensin mennään itsemme äärelle, lähemmäksi itseä. Opetellaan olemaan sinut itsemme kanssa, jolloin aito läheisyys muiden kanssa on mahdollista.

Olen turhaan jännittänyt tantrakurssien ihmisiä, luonut peikkoja sinne, missä niitä ei ole. Näillä ihmisillä on jokaisella niin suuri ja nöyrä halu oppia ja tulla likelle itseä ja toisia, että heissä on niin käsittämätön nöyryys ja vilpittömyys, ettei siihen voi olla vastenmielistä mennä. Itseasiassa tämä avoimuus, uteliaisuus ja nöyryys muuttaa koko tilanteen niin vilpittömäksi ja läheiseksi, että voin itsekin heittäytyä olemiseen syvimmillään. Tämä läheisyys on ollut minulle niin kaunista ja parantavaa, että haluan lisää. Haluan näiden aitojen ja lämpimien ja hyväntahtoisten ihmisten seuraan yhä uudelleen. Olen nähnyt kanssaihmisten silmistä niin paljon haastamista, pelkoa, uhmaa ja ylpeyttä niin monissa muissa tilanteissa, mutta tantraryhmässä näen vain uteliaisuutta, positiivistä jännitystä, nöyryyttä, lempeyttä, välittämistä ja rakkautta. Uskallan katsoa noihin silmiin paremmin kuin missään, eikä minun tarvitse pelätä tai puolustautua. Uskallan mennä yhä syvemmille tasoille, yhä lähemmäksi, itseä ja toisia.

Tämä luottamus, tämä läheisyys ja itsessä oleminen johtaa siihen mahdollisuuteen, että uskallan vihdoinkin antautua. Antautua tuntemaan, antautua halulle, antautua olemiselle. Voin antaa seksuaalienergian virrata ja johdattaa minua, liikuttaa minua. Yhtäkkiä tiedän kuinka liikkua, kehoni liikkuu kauniisti, kiihkeästi ja sulavasti kuin automaattiohjauksella. Saan ikuisen päänsisäisen arvioinnin, suunnittelun ja vertaamisen pois päältä ja vain liikun. Elän, liikun ja hengitän voimallisesti. Voin luovuttaa positiivisella tavalla.

Tantra opettaa, että seksi voi olla tie. Se on tie meditatiiviseen tilaan, läsnäoloon ja itseoivallukseen. Se on tie kehoon ja sydämen äänen kuuntelemiseen. Se on tie pois jatkuvasta ajattelusta. Se on tie tyhjyyteen. Ja juuri sen kokemuksen olen saanut. Olen kokenut sen olemisen laadun ja tyhjyyden upeissa hetkissä kumppanini kanssa. Seksi on ollut minulle tie todelliseen läsnäoloon. Toki olen kokenut läsnäolon hetkiä myös esimerkiksi kauneuselämyksen äärellä, luonnossa, tanssiessa, hengittäessä, mutta seksi on ollut minun tieni unohtaa itseni ja olla juuri niin kaikkein eniten itsessäni.

Nyt olen löytänyt tantrasta keinon tähän samaan kokemukseen seksuaalienergian virtaamisen kautta. Tantrisessa harjoituksessa hengitän, päästän irti, annan kehoni viedä. Annan seksuaalienergian herätä ja kuljettaa. Ja olen taas siellä, olemisessa puhtaimmillaan. En ole ikinä ollut niin antautunut seksin ulkopuolella kuin mitä olen nyt kokenut tantrassa.

Tantrisessa harjoituksessa minun enrgiani on minun energiaani, minun haluni on minun haluni. Se on tieni ja välineeni. Toki toinen tai toiset ihmiset ovat siinä ja voimme jakaa, hengittää yhdessä, kierrättää energioita, vaikuttaa toisiimme ja inspiroida toisiamme. Voimme herättää toisemme ja ravistella toisiamme. Mutta minun haluni on silti minun, se ei ole henkilökohtaista halua pariani kohtaan. Se on yhdessä herätettyä, mutta se on minun käyttövoimaani, en anna sitä toiselle henkilölle, en kohdista sitä häneen. En pyydä mitään, en vaadi mitään, en toivo mitään. Harjoituksessa elämme yhdessä sen hetken ja se on meidän harjoituksemme. Harjoituksen jälkeen päästämme irti ja pidämme omat energiamme itsellämme. Tämä on mieletön harjoitus vapaudesta ja riippumattomuudesta. Harjoitus siitä, että olen itse vastuussa omista nousevista tunteistani, eikä niitä aiheuta minulle kukaan muu, enkä voi niitä myöskään kaataa kenellekään muulle.

Tämä harjoittelu on heittänyt minut tyhjyyteen. Seison risteyksessä ja katselen. Mieheni kysyy minulta, mitkä eri tiet siinä risteävät ja minä en osaa vastata. Minä näen vain tyhjää. Kaikki on avoinna juuri nyt. Toki minulla on sitoumukseni mieheeni ja lapsiini ja muihin ihmisiin ja asioihin lähelläni, mutta tuntuu, että olen uudella tavalla vapaa itse valitsemaan nämä ihmiset ja asiat elämääni. En siksi, että he vain ovat siinä, vaan siksi, että olen vapaa valitsemaan oman elämäni.

Seksuallisuus on minun tieni. On aina ollut. Minulla ei vain ole ollut keinoja tämän tien käyttöön sen koko potentiaalissa. Olen niin kiitollinen siitä, että olen nyt tällä tiellä ja saan oppia ja kasvaa koko ajan. Paljon on vielä edessä, sen tiedän, mutta juuri nyt en pelkää mitään. Hengitän vaan ja katselen.
 

 

Avainsanat:
Suhteet Oma elämä Rakkaus Seksi