Vetovoimainen parisuhde on mahdollisuus parantua ja olla vapaa

Ihana, hullaannuttava, ihmeellinen ihastus ja rakastus! Hurja, päihdyttävä ja pakottava vetovoima! Kiima, vimma, halu! Kuulostaako tutulta? Olemme tavanneet uuden ihmisen, jonka kanssa kaikki on ihmeellistä! Sukat pyörivät jaloissa, perhoset vatsassa ja aivot ovat kierroksilla, tavarat putoilevat käsistä ja sydäntä ihan särkee, kun kaikki tuntuu niin paljon. Tulee tunne, että olen perillä, olen löytänyt puolikkaani, jonka kanssa haluan olla aina yhdessä! Rakastumisesta tuttuja fiiliksiä, mutta voiko niiden varaan rakentaa tulevaisuutta ja parisuhdetta?

Olen törmännyt muutamiin kirjoituksiin siitä, kuinka parisuhteelle ei ehkä olisikaan maailman paras ennuste alun valtava vetovoima tai suuri ”kemia” henkilöiden välillä. Voit lukea esimerkiksi Gloria Salon jutun ”Vetovoiman ansat” ja Laura Rantasen jutun ”Rakkaus yhtä avohaavaa”. Molempien kirjoitusten päällimmäinen pointti oli, että hyvin vetovoimaisesti alkanut suhde houkuttelee henkilöissä esiin myös lapsuuden traumoihin perustuvia kipuja ja käyttäytymismalleja ja suhde on helposti yhtä prosessia ja näiden mallien toistoa. Että jos tyytyisi vähempään vetovoimaisuuteen, saisi seesteisemmän, tyytyväisemmän ja ei niin kivuliaan suhteen.

Taitaa olla ihan totta! Mutta onko kipua syytä väistellä? Onko omia varjojaan, haasteitaan ja käyttäytymismallejaan syytä väistellä? Ehkä tunnemme vetovoimaa juuri siksi, juuri sitä henkilöä kohtaan kuka herättää haasteemme tietoisuuteemme, että saisimme mahdollisuuden niiden käsittelyyn ja niistä luopumiseen. Ehkä parisuhde on juuri se paikka, jossa voi parhaimmillaan turvallisesti kohdata ja työstää kipunsa ja pelkonsa sekä itsensä kaikkineen. Tietysti silloin tulisi molemmilla puolisoilla olla halu kehittää itseään ja suhdettaan. Muuten suhde todella jää vain riipiväksi ja raapivaksi tunteissa möyryämiseksi, joka jatkuu ja jatkuu aina vaan kuten Laura Rantanen kirjoittaa:

—, mutta kun on niitä ristiriitoja ja solmuja, jotka eivät tunteissa möyrimisellä parane, tulisi katse kääntää skeematerapiamalleihin ja ihmisten toiminnanohjausta ja aikuisuutta vahvistaa sen sijaan, että sieltä lapsilähtöisestä moodista tuuletetaan menemään vuosi toisensa perään. Ei se kehitä mitään mutta ehkä pitää haavat ikuisesti sen verran auki, etteivät ne pääse koskaan arpeutumaan.  -Laura Rantanen

Juuri niin. Mutta haavojen esille ja auki repiminen voi olla myös alku jollekin tervehdyttävälle, kun vain uskallamme kohdata haavamme ja sen mitä ne meille kertovat. Kun vain uskallamme nöyrtyä niiden edessä, myöntää haasteeemme, hyväksyä, olla armollisia ja hyväksyä lisää. Rakkaudellisessa hyväksynnässä ja antautumisessa on muutoksen mahdollisuus.

Maiju Palin kirjoittaa uusperhe ja unelma-blogissaan juuri siitä kuinka parisuhde on mahdollisuus hyväksyä oma esille tullut kipunsa, samoin kuin kumppanin esille tullut kipu ja löytää hyväksynnän kautta parantumiseen.

Monet parisuhteet todennäköisesti kaatuvat siihen ettemme uskalla näyttää kipuamme toiselle, pelkäämme, että tulemme hylätyksi kun uskallamme paljastaa haavoittuvaisuutemme. Pelkäämme, että siihen avohaavaan jonka suojelemiseksi meillä on niin monta strategiaa, joku tulee ja iskee veitsen suoraan.

Moni suhde itse asiassa päättyy ennen kuin alkaakaan, juuri tästä syystä. Emme uskalla antaa mahdollisuutta rakkaudelle koska se voi haavoittaa.   -Maiju Palin

Itse haluan uskoa, että vetovoimalla on tarkoituksensa. On sanottu muun muassa, että intohimoisesti alkanut suhde on hyvä lähtökohta parisuhteelle, johon tulee yhteisiä lapsia, sillä vetovoima (biologia, luonnon valinta, feromonit) vetävät puoleensa henkilöitä, jotka ovat geneenttisesti hyvä match lapsentekoon. Hienojen lasten lisäksi tosiaan uskon, että tällainen suhde tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden itsekasvuun.

Vaikka lapsuuden möröt, varjot ja hankalat käyttäytymismallit tulisivatkin esiin, ei ole lopullinen tuomio, että suhde on yhtä riipivää ja raapivaa prosessia, märkiviä haavoja ja ainaista riitelyä. Juuri silloin, kun nämä möröt astuvat esiin ja ihanasta, täydellisestä, maagisesta suhteesta tulee haasteellinen ja tekee mieli paeta, juuri silloin olemme jonkin ainutlaatuisen äärellä. Jos uskallat jäädä, jos uskallat kokea kivun ja pelon, jos uskallat katsoa peiliin ja antautua, silloin olet todellisen mahdollisuuden äärellä. Tie ei ehkä ole helppo ja nopea, mutta varmasti antoisa. Kun uskallat heittäytyä kaikkinesi, kun uskallat luottaa rakkauteen ja kannatteluun, huomaat, että kipusi ja pelkosi käy turhemmaksi päivä päivältä.

Tällainen suhde vaatii hurjaa uskallusta. Uskallusta luottaa ja sitoutua nykypäivän ”minä voin itse valita itselleni vain tilanteet ja ihmiset, jotka tuntuvat minusta hyviltä”-aikana. Tällainen suhde ei tunnu aina hyvältä. Se on välillä todella haastavaa, kivuliasta ja nöyryyttävää, kun jokainen haasteellinen piirteesi triggeröi toisessa esiin hänen haastavimmat piirteensä. Intohimoinen parisuhde on usein intohimoinen myös riidoissa ja erimielisyyksissä. Kukaan ei kuitenkaan pakota jatkamaan tätä iänkaiken. Prosessilla on paikkansa ja aikansa. Ja on myös aika, kun olet valmis olemaan vapaa.

Tällainen suhde on haastava, mutta se on ennenkaikkea mielettömän rikas, syvä, aito, kantava, mahdollistava, intohimoinen, rakastava. Se on suhde, jossa voit lopultakin olla mitä olet ilman menneisyyden painolastia.

Hyväksy, antaudu, luovuta, päästä irti, uskalla heittäytyä! Uskalla näyttää itsesi, uskalla olla heikko ja keskeneräinen! Älä pelkää kipua ja rakkautta! Antaudu, antaudu, antaudu!

Ja ennenkaikkea uskalla luottaa vetovoimaan ja rakasta intohimoisesti!

Voit löytää itsesi ihmeellisestä, alati kasvavasta ja elämää suuremmasta rakkaustarinasta, jossa on sen kaltainen yhteys ja niin suuri kannattelu, että voit olla täysin vapaa!

(Tässä jutussa puhun keskeneräisistä, inhimillisistä ihmisistä, jotka haluavat kasvaa ja kehittyä. Juttu ei päde suhteisiin ja henkilöihin, joilla ei ole halua kasvaa tai jotka ovat vahingoillisia toisen kasvulle. Sellaisessa suhteessa on asioita syytä arvioida toiselta kantilta. Aina ei kannata jäädä. Juttu ei myöskään pidä toisenlaisia parisuhteita yhtään sen vähänarvoisena, mutta haluaa tuoda esiin nimenomaan hyvin intohimoisen suhteen mahdollisuudet.)

Erityiskiitokset tästä jutusta suurimmalle opettajalleni, miehelleni Jannelle! Sekä tämän hetken rehellisimmälle, rohkeimmalle ja autenttisimmalle äänelle, Nannalle, jonka paljas ja rehellinen juttu kasvusta ja antautumisesta muistutti minulle, mikä on oikeasti tärkeää jälleen kerran! Kiitos!

Nannan juttuja voi lukea myös täällä Lilyssä: 50 Shades of Tantra.