Tuli pitkästä aikaa tunne, että pitäisi saada kirjoittaa jotain, jonnekin. Pienenä tyttönä kirjoitin päiväkirjoihin mutta ne jäivät. Aikuisena kokeilin bloggaamista, mutta sekin unohtui muun kiireen myötä. Olen kuitenkin aina välillä kirjoittanut tietokoneella päiväkirjaa, silloin kun on ollut paha olla ja olen halunnut purkaa oloani jonnekin. Nyt ei varsinaisesti ole paha olla, mutta kaikki tuntuu tasaiselta muussilta. Vähän niinkuin joululaatikot, joista ei päälle päin erota mitä saa kun lusikan laatikkoon tökkää.

Lapsena haaveeni oli tulla isona prinsessaksi. Luin kaikki mahdolliset prinsessasadut ja olin varma että joku prinssi löytää minut vielä. Prinssejä tuli ja meni, mutta päädyin asuttamaan maksuhäiriöisenä lähiön kerrostaloa kuninkaanlinnan ja puolen valtakunnan sijaan. Niipä minusta tuli lähiöpinsessa. Yritin olla kiltti niinkuin satujen prinsessat, mutta lähes joka kerta se on läiskähtänyt päin naamaa todellisuutena: kiltteys ei kannata. Olen siis edelleen monissa asioisssa kiltti, mutta ylitseni ei enää kävellä. Jos teen jotain, teen sen omasta tahdostani, uskallan sanoa mielipiteeni ääneen ja nauraa itselleni. En pyri täydellisyyteen. Ja onneksi kaikesta löytyy jotain hyvää ja positiivista ja maailmassa on huumoria.

Olen 37-vuotias, sisäisesti tunnen olevani noin 25. Tosin olen iloinen etten ole enää 25, koska olin silloin monella tapaa vielä hyvin nuori, kokematon, enkä tuntenut itseäni. Tai no, en taida tuntea vieläkään. Itsetuntoni on vuosien varrella murennettu läheisriippuvaisen, parin narsistin ja muutaman muun toimesta ja olen koonnut itseni pienen pienistä paloista kasaan monta kertaa, aina vähän vahvemmaksi. Muutamaan kertaan olen vajonnut masennukseen, välillä lievään, kerran vaikeaan jonka kaverina olivat burn-out ja paniikkioireet. Nyt elämä on tasapainoista, mieliala ei ole onnellisuuspillereistä riippuvainen, mutta toki aina välillä mietin miksi kaikki meni niin kuin meni. Miksi elämä ei voi olla käsikirjoitettu automaattisella onnellisella lopulla niinkuin prinsessasaduissa, mikseivät kaikki voi olla ystäviä toisilleen, miksi prinssit ja prinsessat eroavat ja lapset jäävät ilman valtakuntaa.

Olen etä-äiti ja avopuolisollani on kaksi lasta, joille olen äitipuoli (useimmiten ilmeisesti niiden mielestä sellainen kotinatsi joka käskee siivota jäljet ja syödä myös vihannekset lautaselta). Lapset ovat meillä viikonloppuisin jolloin rauhalliset arki-illat vaihtuvat kolmen lapsen leikki-ruoka-säätö-riita-rumbaan. Ei ne siis koko ajan riitele, mutta tunge itse kolme lasta samaan huoneeseen ja pyydä leikkimään nätisti yhdessä, kukin kahden vuoden ikäeroilla toisistaan. Ei muuten ole ihan yksinkertaista vaikka kilttejä ovatkin. 😀

Tervetuloa nykyajan satuun, täten julistan itseni Lähiöpinsessaksi

kuva lainattu pixabaysta