Punktio on nyt takana. Pääsimme kuin pääsimmekin sinne!

Kokemus oli helpompi kuin luulinkaan. Suoneen annettava kipulääke humahti tehokkaasti päähän ja vei kivut mennessään. Huh, enpä ole ennen tuollaista lääkettä saanutkaan.

Punktion tuloksena oli viisi munasolua. Olin alkuun hiukan pettynyt määrään. Olin niin kovasti toivonut, että munasoluja olisi kuitenkin löytynyt vielä lisää. Hoitajat kyllä lohduttelivat, että viisi on ihan hyvä määrä.

Olisi kannattanut uskoa hoitajia. Viisi oli ihan hyvä määrä. Kävi nimittäin niin onnellisesti, että kaikki munasolut olivat lähteneet hedelmöittymään. Olin niin iloinen! Vihdoinkin jotain hyvää.

Olet tehnyt laatutyötä, lääkäri sanoi. Niinpä niin, omaa ansiotanihan tämä tietenkin on.

Epäonnea kuitenkin seurasi, sillä alkionsiirto ei mennyt ihan putkeen. Lääkäri kyllä yritti, mutta reitti kohtuun oli jällen liian mutkikas, kuten jo syksyisessä hysteroskopiassa. Katetria ei saatu vietyä kohtuun. Tai ehkä olisi saatu, mutta se olisi aiheuttanut minulle valtavasti kipuja ja vuotoa. Lääkäri sanoi, ettei haluaisi aiheuttaa kovin paljon vuotoa, koska se voi ilmeisesti haitata alkion kiinnittymistä.

Niinpä päädyttiin siihen, että tämäkin alkio laitettiin pakkaseen ja myöhemmin keväällä tehdään pakastealkionsiirto. Siihen mennessä lääkärit voivat hioa valmiiksi suunnitelman, kuinka kohtuun päästään ja mitä välineitä käytetään ja puudutetaanko mahdollisesti kohdunkaula.

Täytyy myöntää, että suunnitelman tekeminen kohtuun pääsemiseksi kuulostaa hiukan koomiselta. Mies ei ollut alkionsiirrossa mukana, joten selitin episodin hänelle hänen päästyään töistä. Luulisi, että sinne on semmoinen selkeä suora reitti, mies ihmetteli. Siltähän se anatomian oppikirjoissa näyttää. Minä en kuitenkaan taida olla ihan oppikirjaesimerkki.

Harmitti toki hiukan, että alkionsiirtoon ei nyt päästykään. Vielä ensi joulunakaan meitä ei siis ole kolmea. Mutta ehkä kolmas on silloin jo vatsassani, ihan pian tulossa.

Tällä hetkellä olen niin onnellinen siitä, että meillä on pakkasessa viisi pientä alkua.

Tänään itketti. Kävin ultrassa, ja siellä näkyi ainoastaan viisi follikkelia. Kaikki vasemmalla puolella. Oikea munasarja siis laiskottelee eikä halua tehdä mitään, vaikka hormoneita on pumpattu vatsanahkaan jo reilun viikon verran.

Miksi kehoni ei voi edes joskus toimia täydellisesti?

Lähes kymmenen vuotta elin siinä uskossa, että kehossani on kaikki hyvin ja voin olla raskaana minä päivänä tahansa. No okei, en nyt ole enää suunnilleen viiteen vuoteen elätellyt sellaisia toiveita. Olen todellakin tiedostanut sen, että hoidoissa lapsettomuudellemme voi löytyä joitain selittäviä tekijöitä, joita ei aikaisemmissa tutkimuksissa ole huomattu.

Onko tämä nyt se selittävä tekijä? En tiedä, en ymmärrä kunnolla näitä asioita. Sen tiedän, että kiertoni on suhteellisen säännöllinen ja ovuloin normaalisti. Lääkäri kyllä selitti jotakin solutason asioista, mutta lopputulos taisi olla se, ettei voida tarkasti tietää, miksi follikkeleja ei ole enempää. Tämä on toki ensimmäinen hoito meillä, joten ehkä mahdollisella seuraavalla kerralla lähdetään isommilla lääkemäärillä liikkeelle.

Toivon tietenkin edelleen, ettei mitään uutta hoitokierrosta tarvittaisi. Että raskautuisin tältä kerralta. Mutta optimismini alkaa hiukan jo hiipua. Olen oikeasti ollut aina luonteeltani hiukan pessimistinen. Nyt olen kuitenkin yrittänyt kaivaa kaiken optimismini esiin ja menin tänäänkin ultraan luottaen siihen, että munasarjani ovat työskennelleet ahkerasti ja aikaansaaneet monta sopivan kokoista follikkelia.

Turhaa. Positiivisella ajattelulla ei ainakaan näytä olevan mitään vaikutusta. Tuntuu kuin optimistinen minäni olisi jälleen potkaistu kumoon. Siitäs sait. Mitäs menit turhia toivomaan, ei se mitään auta.

Itkin muutaman kyyneleen. Nyt muutaman tunnin päästä tuntuu jo taas siltä, että en halua luovuttaa. Punktio on sovittu ensi viikon tiistaille. Haluan uskoa, että pääsemme siihen.

Matkassa on nimittäin vielä yksi mutta. Mieheni on altistunut koronalle, ja nyt sitten odottelemme saammeko tämän ihanan viruksen meillekin. Hoidot keskeytyisivät siihen. Että kiitos vain, siinä sitä sitten oltaisiin, 500 eurolla pistetty lääkkeitä sisuksiin ja ihan turhan takia.

Voisiko joskus joku mennä hyvin?